Tapaninpäivän moporetki

Reissun aikana on vastaan tullut monenlaisia uskomattomia ajosuorituksia. Esimerkiksi nelipäänä skootterilla ajo vaikuttaa olevan täysin normaalia. Moporeissulle Ngwe Saungissa ei sentään tällä kertaa lähdetty nelipäänä vaan useamman skootterin vahvuudella.

Menoa ei haittaa vaikka potta on päässä vähän vinossa.

Majapaikan naapureilta saatu vinkki suunnata menopeli hiekkatien sijaan rantahietikolle osoittautui mainioksi vaihtoehdoksi. Kulku muuttui rantahietikolle päästyä hissuksiin köröttelyksi, mutta elämykselliseksi sellaiseksi. Nousuvesi oli vasta aluillaan, joten veden ja pehmeän hiekan välillä oli useita metrejä kovaa, kiinteää hiekkaa, joka kantoi skoottereita mukavasti. Samalla avautui mahdollisuus päästä tutkimaan aiemmin kaukana horisontissa näkynyttä rantaa lähemmältä etäisyydeltä. Ainoat merkit ihmisistä rantakaistaleella olivat mopojen jättämät jäljet ja satunnaiset vastaantulijat. Edessä palmuja ja puhdasta rantaviivaa, vieressä aaltoileva meri ja alla toimiva menopeli. Tällaisia autioita rantakilometrejä ei ole tullut aikaisemmin missään vastaan.

Tämä reilun 10 kilometrin mittainen yhtenäinen hiekkapätkä päättyi lopulta jokeen. Siltaa ei paikassa ollut, mutta yli oli mahdollista päästä käsipelillä toimivan lossin avulla. Lossiherra oli heittänyt joen yli köyden, sitonut veneensä tai ehkä ennemminkin ruuhensa kiinni köyteen ja näin ihmiset ja mopot liikkuivat edes takaisin herran kiskoessa lastia joen reunalta toiselle käsivoimin. Hintaa yhdensuuntaiselle ylitykselle tuli 300 Kyatia (n. 0,2€ ) mopoa kohden.

Hyvin mahtuu neljäkin mopoa kyytiin.

Jännittävintä ylityksessä oli mopon veneeseen saaminen joen törmältä. Rampiksi oli toki nostettu muutamasta laudasta kyhätty silta, mutta kieli keskellä suuta, pahmeällä hiekalla tasapainoillen tapahtunut tähtäys keskelle ramppia ei ollut helpoimmasta päästä. Kyytiin kuitenkin päästiin ja poiskin, eikä jalat edes kastuneet. 

Se uppoo!

Uintipaikan valinta retkellä oli melkoisen haastavaa, sillä typötyhjä hiekkaranta ja valkoiset vaahtopäät houkuttelivat pulahtamaan mereen tuon tuosta. Pulahdus virkistävässä vedessä, hieman bodysurffausta, paljon juotavaa sekä lisää aurinkorasvaa ja matka saattoi jälleen jatkua.

Poikettiin katsomaan yhtä Myanmarin tuhansista pagodoista. Ei ollu muita vierailijoita.

Kauniit maisemat pagodalta.

U-käännös kotiin päin tapahtui kalastajakylässä, missä oli mahdollisuus päästä haistelemaan ja katselemaan paikallisten tapaa asua ja elää. Kadulla kuivuvista kaloista ja ravuista kantautuva tuoksu oli melkoinen. Voi myös olla, että herkut rahisevat syödessä hieman hampaissa, sillä merenelävät olivat kuivumassa pressujen päällä suoraan pölyävällä hiekkatiellä. 

Kalastajakylän raitilta.

Tahdissa, mars! Kalastajakylän rouvat.

Kalat ja katkaaravut kuivumassa.

Paluumatka kotikonnuille tehtiinkin teitä pitkin, sillä päivän aikana ilmaantunut nousuvesi hankaloitti rannalla ajamista huomattavasti. Rantahietikolla ajoa toki kokeiltiin, mutta työntöhommiksi meni. Noh, eipä ajotiellä ajaminenkaan kovin helppoa ollut. Autoilla noille poluille ei ole mitään asiaa ja välillä tuntui, että ehkä mopoilijankin kannattaa harkita kulkupeliksi mieluummin vaikka hevosta.

Takaisin kotiin päästiin moporetkeä rikkaampana. Hieman onneakin taisi olla matkassa, kun suuremmilta kommelluksilta, kaatumisilta tai rengasrikoilta säästyttiin.