Home is where your heart is

Tennarit ovat rantautuneet Suomen maankamaralle. Ilma tuoksuu raikkaalta, aurinko paistaa ja pari pakkasastetta kipristelee nenänpäätä. Ei hullumpaa. 

Viimeiset pari reissupäivää vietettiin tutussa ja turvallisessa Bangkokissa. Rinkat täyttyivät ostoksista viimeiseen rakoon asti ja thairuokaa lapattiin napaan kuin viimeistä päivää. Varsinkin herkkuja tulee vielä varmasti ikävä, mutta rinkkaanpakatut ainekset toivottavasti auttavat loihtimaan suht oikeanlaisen makuelämyksen lautaselle koti-Suomessakin.

Reissu on ollut antoisa ja ikimuistoinen, opettavainen, välillä puuduttava ja ärsyttäväkin, mutta kokonaisuutena mahtava kokemus. Kyllä se vain niin on, että matkailu kannattaa. Kotimaata, sen hyvine ja huonoine puolineen, sekä omaa arkea tarkastelee reissussa koetun jälkeen raikkaalla tavalla. "Pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle" taisi joku viisas joskus sanoa. Fiksuja sanoja. 

Reissussa koettuja elämyksiä käsitellessä menee varmasti hetkensä, mutta menköön. Mikäs kiire tässä on. Nyt on aika miettiä mitä seuraavaksi.

Pakatkaa laulut ja lähtekää tutkimaan maailmaa, se kannattaa!

Melbourne

Pikapyrähdys Australiassa Uudesta-Seelannista palatessa suuntautui Melbourneen. Lähestulkoon jokainen matkan varrella vastaan tullut Australiassa vieraillut matkaaja oli nostanut Melbournen Sydneyn edelle, joten valinta näiden kahden kaupungin välillä oli helppo. Eikä valintaa tarvinnut katua. Viisi päivää Melbournessa sujahti ravintoloissa ja kuppiloissa istuen, katuja eestaas tallaten sekä ostoksia tehden. Kaupungin leppoisa tunnelma vei mukanaan ruuhkasta huolimatta. Jotain kaupungista kertonee se, että useimmissa suurkaupungeissa hermonsa melko nopeasti menettävät reissarit nauttivat Melbournessa olostaan täysin rinnoin ja kaupungista oli jopa hieman haikea lähteä viiden päivän visiitin jälkeen.

Federation Square ja Flindersin asema keräsivät läjäpäin, yllätys yllätys, kiinalaisia turisteja näpsimään selfieitä itsestään talon seinään heijastetusta videokuvasta.

Bongaa ruudulta reissarit.

Federation Squarella sijaitsee ACMI (Australian Centre for the Moving Image), jossa pyöri tällä hetkellä kaksikin ilmaista näyttelyä. Pelihuumaa löytyi Screen World -näyttelyssä, jossa Super Mario Bros oli hoututuksista suurin. Pelikunnossa oli myös edellistäkin nostalgisempi Commodore 64.

Voiko parempaa näyttelyä olla? Paljon pelejä sekä kuvaan, videoon ja valoihin liittyvää tekemistä ja kikkailua niin nuorille kuin nostalgian nälkäisillekin.

Valoa ja varjoja samaisessa näyttelyssä.

Toinen ilmaisista näyttelyistä oli Yang Fudong – Filmscapes. 

Melbourne on kuuluisa katutaiteestaan. Tässä pari vastaantullutta taidonnäytettä kävelyretkeltä Fitzroyn hipsterikaupunginosassa.

Yarra-joen varrelta alkuillan tuntua.

Porukkaa ja viihdykettä riitti Yarra-joen varrella lauantai-iltana. Tarjolla oli mm. krikettiä screeniltä sekä vesihiihtokisat. Sporttista kansaa, nuo aussit.

Jokinäkymää alkuillasta

Nätti kaupunki.

Terve terve, tässä Heikki

Reissatessa yksi toistuvimmista huvituksista on ollut paikallisten arvuuttelu reissarin kansallisuudesta. Parin matkakohteen "terve terve Suomi-kaveri" huutoja lukuunottamatta on arvailtujen kansallisuuksien kirjo ollut moninainen.

Ohessa muutamia esimerkkejä arvauksista:

Saksa

Pohjoismaat. Yleensä Norja ja Ruotsi, mutta yllärinä Uudessa-Seelannissa myös Islanti. 

Sveitsi

Itävalta

Espanja (???)

Irlanti

Australia

Kanada

Jenkit

Yllättävin arvaus on ehdottomasti ollut Espanja, vaikka lattarityyliin reissarin veri onkin välillä saattanut kuohahtaa ukottajia ja muita huijareita kohdatessa.

Lopputuloksena voitaneen sanoa, että naamavärkkiä tai edes puhetapaa ei usein Suomeen yhdistetä (ilmeisesti Suomea ei kovin hyvin maailmalla tunneta), vaan yleisimmin kansallisuutta arvatessa arpa osuu Saksaan tai muihin Pohjoismaihin. Kuten kansallisuuksien sekamelskasta voi päätellä, taitaa se omakin aksentti lähes vetää vertoja uusiseelantilaisten mongerrukselle.

Unohtumaton Uusi-Seelanti

+ 2 saarta, 30 päivää, 2 Toyota Corollaa, 4900 ajokilometriä ilman kolhuja ratti väärällä puolella, 11 leirintäaluetta, 3 hostellia, 1 yö Corollassa, 20 pasta bolognesea ja 10 Subia, useita grilli-iltoja, ainakin 10 oho -huudahdusta per päivä maisemia katsellessa, pari kertaa palaneet hermot (kiinalaiset ja uusi vuosi, huh), 15 vaellusreittiä ja raittiilla ilmalla ravittu kroppa
- 2 x huventunut pankkitili

Lopputulos? Uusi-Seelanti oli kokemisen arvoinen paikka ja tähänastisen reissun kohokohta. Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa eteenpäin. Heippa Uusi-Seelanti ja moro Australia!

Rotorua

Southern Alps

Catlins

Wellington

Slope Point

Lake Havea

Whanganui

Ysäriyllätys

Automatkalla Uudessa-Seelannissa tulee kuunneltua paljon radiota. Paikallisten radiokanavien musiikkianti koostuu pääasiassa peruspopista ja viimeimmistä listahiteistä, mutta aika ajoin välissä saattaa kuulla jotain hyvin tuttua, nimittäin Daruden Sandstorm ja Bomfunk Mc's:n Freestyler tuntuvat olevan edelleen kuumaa kamaa uusiseelantilaisten keskuudessa.

Sandstormin tultua radioeetteristä ensimmäistä kertaa, meinasi auto mennä pientareen puolelle silkasta järkytyksestä. Tosin on pakko myöntää, että tutun tilutuksen ensitahtien mukana ryhti oikeni kummasti ja outo lämmön tunne nousi rintaan. Ylpeyden tunto nosti päätään viimeistään siinä vaiheessa, kun eräs radioasema listasi ohjelmassaan ysärihittien kärkipaikalle molemmat suomalaiset.

Olkoon kyseessä nostalginen ysärihehkutus tai ei, mainostaa sama radioasema jatkuvalla syötöllä kilpailuaan, jonka palkintona on liput tulevalle Daruden Uuden-Seelannon keikalle sekä tapaaminen itsensä herra Daruden kanssa. Kilpailussa osallistujien tulee matkia Sandstorm-hittiä parhaansa mukaan, mikä onkin oivaa viihdettä ajomatkoille näin suomalaisen näkökulmasta.

Kyllä suomalaisen on kertakaikkisen hyvä olla Uudessa-Seelannissa.

Kulkurielämää

Corolla nro 1, pohjoissaaren menopeli

Vaikka karavaanari on kaikkien kaveri, valikoitui kulkupeliksi Uudessa-Seelannissa lopulta uudenkarhea pikku-Corolla. Syy tähän on yksinkertainen. Pitkää matematiikkaa vaativien laskutoimitusten jälkeen pikkuautolla kulkien, backpacker- majoituksia, leirintäalueita, hostelleja ja motelleja hyväksikäyttäen oli mahdollista päästä parhaaseen laatu- ja etenkin hintasuhteeseen Uuden-Seelannin roadtripin aikana. Kulkurielämää se Corollalla ajelukin silti on. Ainakin paikkakunnat ja majapaikat ovat vaihtuneet usein, mutta onneksi paikkaa vaihdettaessa kamansa on voinut vain heittää auton takakonttiin eikä aivan kaikkia kantamuksia ole tarvinnut raahata huoneeseen.

Parhaimmaksi vaihtoehdoksi majapaikan suhteen on yritysten ja erehdysten kautta päätynyt kaaran kokan kääntäminen isojen kaupunkien sijaan pienempien kylien campingalueelle mökkimajoitukseen. Myös Kiinan kaverit ovat tähän soppaan syömäpuikkonsa sotkeneet, sillä kiinalaisten turistien määrä on yllättänyt jopa paikalliset ja saanut kuumimpien turistikohteiden majapaikat aivan tukkoon. Mutta, tälläkin pilvellä on ollut kultareunuksensa, sillä majoitus kaupunkien ulkopuolella on halvempaa eikä autonpysäköintimahdollisuuksista tarvitse murehtia. Ja mikä parasta, maaseudun rauha, upea tähtitaivas sekä päiviä piristäneet maaseudun eläimet ovat rentouttaneet reissussa rähjääntyneen kulkijan mielen.

Corolla nro 2 eteläsaarella Marlborough Soundsin maisemissa

Kuten aikaisemmin jo mainuttu, Uuden-Seelannin hintataso on yllättänyt vaikka se korkeaksi etukäteen tiedettiinkin. Kun matkustaa kuukauden Suomen hintatasoisessa tai usein jopa kalliimmassa maassa, on selvää, ettei kaakkois-Aasian tapaan kolmen aterian syönti ravintolassa per päivä onnistu. Päiväbudjetin hallitsemiseksi ja etenkin hillitsemiseksi ruoka onkin valmistettu paria paikkeusta lukuunottamatta itse. Joka ikinen hostelli ja camping-alue tarjoaa mahdollisuuden kokkailuun yleisessä keittiössä. Erilaiset pastat, wokit, munakkaat ja grillailu ovat helppoa ja nopeaa evästä sekä kotoisaa vaihtelua Aasian makujen jälkeen.

Kaurapuuroa ja kahvia aamiaiseksi

Munakasta ja kaupan kuitupitoisinta leipää

Grillailua.

Ruoanlaitto on tuonut päivään rytmiä ja osoittautunut lähes päivän kohokohdaksi. Jos Myanmarin kokkikoulua ei lasketa mukaan, on kauhaan ja kattilaan tartuttu Uutta-Seelantia ennen noin viisi kuukautta sitten. Tällä hetkellä pikku tiskitkään eivät saa naamaa väärinpäin, vaan keittiön siivoaminen ruokailun jälkeen on ollut jopa mukavaa. Toivottavaa toki on, että kaikki muutkin keittiön käyttäjät ajattelisi samoin.

Masterchef of New Zealand.

Onhan niitä maisemia

Ja sitten on Uusi-Seelanti.

 
 
 

Eriskummallinen Uusi-Seelanti

Muutamia huomioita Uudesta-Seelannista reissarin näkökulmasta.

1. Uudesta-Seelannista löytyy tuskin yhtään tasaista kohtaa. Joka puolella kohoaa joko lumen tai lampaiden peittämää kumpua ja vuorta.

2. Tiet kiemurtelevat maan halki kuin spagetti kattilan pohjalla. Lukemisesta ei autossa tule mitään ilman oksennuspussia.

3. Kuumia lähteitä, kiehuvia muta-altaita sekä mädältä kananmunalta haisevia kivenkoloja on ripoteltu pitkin poikin maata. Varsinkin jälkimmäiset ovat olleet mieluisia.

4. Luontoa on tässä maassa joka lähtöön aina kotoisista havumetsistä Avatar-leffan saniaismaisemiin sekä jäätiköistä täydellisiin surffirantoihin. Kerrassaan kaunis maa.

5. Edellisestä seikasta johtuen vaellusreittejä on maassa älytön määrä, ja mikäs on ollessa, kun maisemat hivelevät silmiä minne tahansa menetkin.

6. Retkeily, eli tramping, on kiivien ykkösharrastus. Leirintäalueita on kaikkialla ja niiden kunto poikkeuksetta priimaa.

7. Hiekkakärpäset, nuo pennehiset, jotka on aiemmin onnistuttu välttämään, ovat Uudessa-Seelannissa verenhimoisia ja ovelia. Härmän paarmat jäävät auttamatta kakkoseksi. Kutittaa.

8. Kuinka Uudessa-Seelannissa kasvanut kiivi voi maksaa paikallisessa marketissa enemmän kuin Suomessa?

9. Mitä lyhyemmät, sitä paremmat. Tämä liittyy paikallisten sortsimakuun ja soveltuu molemmille sukupuolille.

10. Uusiseelantilaisten tapa murtaa englantia on vähintäänkin haastava ja kuulostaa siltä kuin puhuja vääntäisi brittienglantia peruna suussa. Esimerkiksi fish and chips taipuu luontevasti muotoon fush and chups.

11. Vaikka hintataso on muutoin korkea, löytyy maasta jotain edullistakin. Viini. Tämäkin on kerrassaan erinomaista.

12.  Viimeisimpänä vielä, miksi ihmiset kulkevat ympäriinsä avojaloin? Vaikka lämpöä olisi vain 10 astetta ja vettä sataisi kaatamalla, mm. kauppaan mentäessä ei nähdä tarpeelliseksi laittaa kenkiä jalkaan.

Karvakaverit Uuden-Seelannin illassa

4,4 miljoonaa ihmistä vs. 40 miljoonaa lammasta. Sen kunniaksi, lampaita lauantai-illan ratoksi, olkaa hyvät!

Rahalla saa ja hevosella pääsee...

...Vaikka toiselle puolelle maailmaa. Se ei silti tarkoita, että jokainen maailmalle lähtenyt reissari olisi raha-automaatti, joka syytää rikkauksia ympärilleen.

Pienellä budjetilla reissaaminen mahdollistaa pitkän reissuajan, mutta tarkoittaa samalla sitä, että rahaa ei ole tuhlattavana ylettömästi. Siksi jatkuva rahan anominen ja tavaran tyrkyttäminen Kaakkois-Aasian turismintäyttämissä kohteissa sai reissun tasaannuttaman mielen kuohahtamaan. 

Olen toki onnekas voidessani reissata huoletta ja palata sen jälkeen melko vaivattomaan kotimaahani. Tiedän tämän ja arvostan sitä, mutta kun sinulta tullaan pyytämään rahaa 10. kertaa saman päivän aikana tai joudut maksamaan tuotteesta/palvelusta moninkertaisen summan paikallisiin nähden, alkaa hermoja kiristää. 

Myanmarissa todistettu tapahtuma myös kertonee usean rahananojan motiiveista. Katuravintolassa istuneen länsimaisen turistikaksikon aterioinnin keskeytti apeanoloinen nainen lapsi käsivarsillaan nälkää valittaen. Rahan sijaan turistit tarjosivat naiselle ruokaa, mutta tämä ei hänelle kelvannut. Oikeasti nälkäänäkevän henkilön luulisi ottavan ruoka-avun vastaan. Tilanne sai miettimään mihin annettu raha olisi mennyt?

Uudessa-Seelannissa asiat ovat onneksi toisin ja reissari saa olla omissa oloissaan sekä keskittyä katselemaan näitä maisemia vailla jatkuvaa keskeytystä tai mielipahaa.

Ruoho on vihreämpää maapallon toisella puolella

Mikä on ollut reissun paras ateria? Aucklandilaisen marketin parkkihallissa autossa istuen nautittu valmisruokatiskin kreikkalainen salaatti, tietysti. Viiden salaatittoman ja juustottoman kuukauden jälkeen valmis eineskin maistui todella hyvältä. Kaveriksi vielä täysjyväsämpylää ja jälkkäriksi irtokarkkeja. Nam.

Elo Uudessa-Seelannissa on muutenkin kovin kotoisan oloista Aasiassa vietetyn ajan jälkeen. Illat ovat valoisia kuin Härmän kesässä ja lämpöasteet heittelevät kuin kesäkuussa konsanaan.

Yksi asia on kuitenkin toisin. Jostain syystä värit taivaalla näyttävät kirkkaammilta. Onko asia oikeasti näin vai onko nuppi mennyt sekaisin pää alaspäin olosta (heheh, down under)?

Road trippiä on tähän mennessä ehditty taittaa vajaan viikon verran. Alla oleva  upouusi Toyota Corolla on hoitanut hommansa mallikkaasti ja kilometrejä on kertynyt reilusti. Toisin kuin etukäteen oli suunniteltu, matkaa ei taiteta asuntoautolla vaan ihan peruskaaralla. Tämän vaihtoehdon pitäisi kohdella kukkaroa hieman hellemmin, vaikka pirun kallista Uudessa-Seelannissa reissaaminen on. Noh, ehkä tällaisen kerran elämässä -kokemuksen kohdalla ei kannata ajatella vain rahaa. 

Jälleen on edessä ajopäivä, tällä kertaa kohti Wellingtonia. Ja mikäs on ajellessa, kun kajareista pauhaa J. Karjalainen ja Killers.

Ubudubudubud

Reilu viikko Balin Ubudissa tulee pian päätökseen. Hientäyteinen, rankka ja antoisa viikko on ollut täynnä onnistumisia ja itsensä voittamista, kuten myös tuskaista tuhertamista ja ärräpäitä.

Se, joka luulee joogan olevan rentoa venyttelyä vailla fyysistä rasitusta (allekirjoittanutkin taisi lukeutua tuohon joukkoon vielä viikko sitten), ei ole lajia kunnolla kokeillut. Sen verran hientäyteinen kulunut viikko on ollut. Alun jumitus maximus meinasi lannistaa aloittelijan, mutta tuntien myötä kroppa on alkanut vetreytymään ja olo on mainio. Tuskaahan tuo itsensä venyttäminen on, ei sitä voi kieltää, mutta hyvän olon se silti saa aikaan. Olo on ollut toisinaan tunnin jälkeen jopa niin rento, ettei loppupäivänä ole enää jaksanut tehdä mitään, vaan itsensä on saattanut löytää sängystä makaamassa sikiöasennossa tunti toisensa jälkeen. 

Horjuu, mutta pysyy.

Tunneilla pois vuodatettujen hiki- ja kuonalitrojen myötä peilistä tuijottaa nyt hieman hoikempi tyyppi. Painon lasku ei todellakaan ollut tavoitteena, mutta tuskinpa pienestä puhdistuskuurista haittaa on. Viikon ruokalista on tosin kunnon joogin tapaan koostunut pizzasta, pastasta ja pullasta, joten eiköhän tuo kuonatasapaino ole saatu kuntoon.

Kenties parasta kuluneessa viikossa on kuitenkin ollut joogatuntien sanelema päivärytmi, jota reissulainen on jo hiljalleen alkanut kaipaamaan leppoisten rantapäivien jälkeen. Kun päivät eivät ole täyttyneet pelkästä päättömästä haahuilusta, on reissuun löytynyt jälleen järjentuntu. Orastava Kaakkois-Aasiaan kyllästyminenkin on saatu taltutettua ja matkaa jaksaa taas jatkaa eteenpäin.

Matka jatkuu seuraavaksi täysin uusiin maisemiin Uuteen-Seelantiin. Lämpötila tulee tippumaan ainakin kymmenellä asteella ja odotettavissa on Suomen kesää vastaavat olosuhteet. Mukavaa vaihtelua jatkuvalle helteelle. Samalla myös majatalot vaihtuvat asuntoautoon ja ravintolassa syönti leirinuotiolla kokkailuun. Tiedossa siis eräjormailua kiivityyliin. Suuntana down under!

Joogaa, prkl!

Ensimmäinen salireeni moneen kuukauteen kannattaa ajoittaa päivään ennen joogaa. Aissaakeli. Lahjakkuutta se jäykkyyskin on. Joka tapauksessa, joogaa on tiedossa Balin Ubudissa viikon verran vaikka väkisin, sillä viikkokortti on hankittu ja se piru vie käytetään.

Ensimmäiset kaksi joogakertaa menivät mukavasti tunnustellen ja kokeillen, jopa itsensä ylittäen ja innostuen. Kolmas kerta sen sijaan iski kylmän faktan vasten kasvoja: ei tässä VIELÄ mitään joogeja olla. Takareidet ovat kauhusta kankeina jouduttuaan uudenlaiseen rääkkiin aivan yllättäen. Kävely sattuu ja niin sattuu kaikki muukin. Kropan tekisi mieli maata majapaikan pehmoisessa pedissä, mutta onneksi mieli on vielä gurupäissään hommassa mukana. Harjoitukset jatkukoot siis heti huomenna, vaikka sitten hammasta purren.

Ps. Kyyninen Kyösti toteaa tähän väliin, että huoneellinen "hengellistyneitä", tekopirteitä jenkkiturrejoogeja hokemassa kuorossa "awesomia" menee jo hieman härmäläisen hilseen yli. 

Pps. Päälläseisonta onnistuu jo. Voittajafiilis!

Levottomat jalat

Liikkeellä olo tuntuu hyvältä. Reissussa ollessa viikonkin oleskelu yhdessä paikassa samoja teitä tallaten saa kaipaamaan liikkeen tuntua ja menopeliin hyppääminen vaikuttaa hyvältä idealta. Onko tässä kyse reissuajan loppuunkulumisen pelosta vai levottoman sielun ruokkimisesta, tiedä häntä.

On myös mielenkiintoista huomata, kuinka edelliseltä reissulta tutuksi tulleet, hyväksi havaitut paikat saavat olon tuntumaan jopa kotoisaksi. Esimerkiksi Kuala Lumpuriin saapuminen Filippiineillä vietetyn kuukauden jälkeen oli suorastaan helpotus. Tosin tutussa paikassa pari päivää oleskeltua saattaa itsensä jälleen löytää pohtimassa seuraavaa määränpäätä. Reissunälkä ja uutuudenviehätys, mitkä ihanat tekosyyt.

Jospa tämä reissu saisi menohalut hyytymään ja hetkeksi voisi vain tyytyä olemaan paikoillaan ja nauttia varmuuden tunteesta. Koska eihän elämä yhtä reissaamista voi olla.

Sään ja vatsataudin sotkiessa Indonesian suunnitelmat, jäi parhaaksi vaihtoehdoksi jäädä hetkeksi paikoilleen ja kuluttaa pari Uuden-Seelannin kierrosta edeltävää viikkoa Balilla. Siispä joogamatto alle, hippikuosi päälle ja hengistymään (hengästymään) Ubudiin. Jospa ne jalatkin siitä rauhoittuisivat.

Läpi tuulen ja tyrskyn, osa 2

Kuinka kuluttaa 14 tuntia muutaman kymmenen kilometrin matkaan? Indonesiassa tämäkin on mahdollista, ellei jopa todennäköistä, mikäli matkaat Gili-saarilta Balille.

Kuten jo aikaisemmin mainittu, Balin seudun vedet ovat olleet kovin riehakkaalla tuulella viime aikoina. Pientä viivästymistä osasi näin ollen odottaa, mutta matkan venyminen parista tunnista kokonaiseen päivään oli jo yllätys.

Merimatka Gili Trawanganilta Balille päätettiin taittaa vajaan tunnin mittaisella pikavenekyydillä. Päivän ensimmäinen seisahdus tosin tapahtui jo ennen kuin matka ehti alkaa, sillä sään oikuttelun vuoksi päivän pikavenelähdöt olivat myöhässä aikataulusta. Tunnin odotuksen jälkeen matkaan kuitenkin päästiin. Ensimmäisinä etappeina olivat viereiset saaret, jonne vene koukkasi poimimaan kyytiin lisää matkustajia. Saarien välinen matka oli jo sen verran pomppuisaa kyytiä, että välillä oli pakko vain sulkea silmät ja pitää kaiteista kiinni. Ilmeisesti kyyti oli myös veneen kapteenin mielestä liian hurjaa, sillä matkustajien noukkimisen jälkeen vene kaartoi yllättäen läheisen Lombokin saaren rantaa kohti. Matkanteko keskeytettiin ja lautallinen matkustajia jäi rannalle odottelemaan merenkäynnin laantumista. Parin tunnin odottelun jälkeen alkoi näyttää siltä, että reissu ei ihan heti tulisi jatkumaan. Kaikki oli kuitenkin arvuuttelun varassa, sillä miehistö ei luonnollisesti vaivaantunut kertomaan väliaikatietoja. Lopulta kuitenkin selvisi, että matkaa jatkettaisiin veneen sijaan bussilla toisella puolella Lombokia sijaitsevaan satamaan, josta hypättäisiin jo aikaisemmin tutuksi tulleeseen autolauttaan.

Useamman satamassa vietetyn tovin jälkeen veneen viereen kurvasi kolme pikkuruista minibussia, joihin pikapaatin matkustajien tuli pakkautua. Pieni laskuvirhe oli tainnut päästä käymään, sillä veneen reilu 50 matkustajaa tungettiin sylikkäin, poikittain, päällekkäin ja polvet kirjaimellisesti kurkussa hikisiin kopperoihin, joiden kapasiteetti ylsi tuskin puoleen matkustajamäärästä. Koska vaihtoehtoja ei ollut, oli tähän kaikki turvallisuusvaatimukset täyttävään menopeliin tyydyttävä. Pari tuntia sillit purkissa -tyylisesti matkustusta sai useamman reissarin hermot tiukalle. Pitkän ja hikisen istumisen päätteeksi välisatama kuitenkin siinsi edessä.

Ja koska Indonesiassa ollaan, oli satamassa jälleen edessä määrittelemättömän pitkä odotus. Edellinen lautta oli tietenkin ehtinyt juuri lähteä, joten vaihtoehdoksi jäi istua alas ja lappaa nuudelisoppaa naamaan pahimpaan nälkään. Kaksi lusikallista ehti päätyä vatsaan saakka, kun yllättäen käsky kävi kohti lauttaa. Kahden kyynärpääparin taktiikkaa käyttämällä paatilta löytyi kuin löytyikin vielä penkki, jossa kuluttaa seuraavat viisi tuntia lautan lipuessa läpi tyrskyjen kohti Balin satamaa.

No oliko niitä aaltoja? Ei. Meri oli tyrskynsä tyrskynnyt ja kaunis auringonlasku saatteli lautan matkaa kohti satamaa. Satamaan päästyä edessä oli maailmanlopun härdelli, kun reilu autolautallinen matkustajia kampesi itsensä ulos keskelle taksintyrkyttäjiä ja matkalaisia odottavia jatkokyytejä. Lauttamatkan päätteeksi edessä oli vielä parin tunnin istuminen bussissa, jonka jälkeen matkanteko sai hetkeksi riittää.

Lopulta matka-ajaksi tuli kevyet 14 tuntia. Melko hyvin matkareitin pituuteen nähden. Samassa ajassa olisi ehtiny matkustaa kotiin Suomeen.

Kappas, kaverini ruokamyrkytys (eli niitä kakkajuttuja)

Reissarille sattui lopulta se, mitä saattoi odottaakin sattuvan jossain vaiheessa reissua. Ruokamyrkytys otti erävoiton tällä kertaa Lombokin saarella Indonesiassa.

Lähiravintolassa nautittu ateria oli höystetty astetta villimmin, kun parisen bakteeria oli tainnut päästä annokseen mukaan. Hälytyskellot soivat jo ensimmäisiä haarukallisia maistellessa, mutta nälän ollessa kova katosi annos ahmatin suuhun hetkessä. Vielä nopeammin se toki kampesi itsensä ulos yön varhaisina tunteina.

Yön yli valvoen kärvisteltyä ja kuumeen noustua trooppiseen 39,4 asteeseen oli seuraavana päivänä aika kipaista paikalliselle klinikalle näytille. Tipan kautta annettu nesteytys ja antibiootit kohensivat oloa, mutta tuleva yö oli silti parempi viettää klinikan hoivissa. Hoito klinikalla oli oikein asiallista ja hoitsuja pörräsi ympärillä parhaimmillaan kolme kerrallaan. Yö sujui yllättävänkin mukavasti ilmastoinnin alla maatessa ja, noh, vessassa juostessa.

Seuraavana aamuna ”ylivuoto” oli jo sen verran talttunut, että kotiin pääsy oli mahdollinen viisi eri lääkettä takataskussa. Parantelu jatkuu tällä hetkellä ”kotona” assarin pörrätessä hakemassa kaupasta mitä milloinkin potilaalla on mielessä. Päällimmäisenä kysymyksenä mielessä pyörii se, mitä sitä söisi jäljellä olevat pari Indonesian viikkoa, kun ajatus paikallisesta ruoasta saa aikaan välittömät yökkimisrefleksit. Täytynee siirtyä loppumatkan ajaksi pizzerioiden asiakkaaksi. Jospa sitä kautta saisi takaisin myös parin päivän aikana pois vuodatetut kilot.

Lopuksi täytyy todeta, että se matkavakuutus kannattaa hankkia. Laskua ei klinikkareissulla näkynyt, mutta veikkaan, että vakuutusyhtiön postilaatikkoon rapsahtaa lähiaikoina melko iloinen tuliainen eräätä klinikalta Indonesian suunnalta.

PS. Omien jätöksien huuhtelu 20 kertaa päivässä kauha+ämpäri -metodilla ei ole varsinaisesti mieltä ylentävintä puuhaa. Missä on se Japanin all inclusive -pönttö silloin, kun sille olisi tarvetta?

Läpi tuulen ja tyrskyn (eli lauttamatka Balilta Lombokille)

Sadekausi saattaa tähän aikaan vuodesta yllättää matkailijan tai ainakin jarruttaa reissua Indonesiassa. Kun kaikki pikavenelähdöt Balilta Lombokille oli perutttu huonon kelin vuoksi, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ottaa hitaampi, mutta monin kerroin halvempi, lähinnä rahdin kuljetuksessa ja paikallisten liikkumapelinä toimiva autolautta.

Autolautat lähtevät satamasta tasatunnein vuorokauden ympäri, joten valinnan varaa aikataulun suhteen on paljon. Ainakin verrattuna pikaveneisiin, jotka kulkevat pari kertaa päivässä tai näin sadekaudella saattavat pysytellä rannassa koko päivän. Muutama euro tasaisen varmasta, 4-5 tuntia kestävästä lauttakyydistä ei kuulostanut lainkaan hassummalta vaihtoehdolta. Monet matkailusivustot tosin varoittelevat lautoista niiden huonon kunnon ja pelastusvälineiden puutteiden vuoksi. Toisaalta, hitaat paatit tekevät useita matkoja vuorokauden halki ja onnettomuudet ovat suhteessa harvinaisia, kun taas pikavenekyydit ovat kalliita ja matkailijan tulee osata valita lukuisista veneyhtiöistä juuri se oikea vaihtoehto, jossa turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota. Oikean kulkuvälineen pähkäilyyn ei tällä kertaa tarvinnut käyttää aikaa, sillä kuten sanottu, kaikki päivän pikavenevuorot oli peruttu huonon kelin vuoksi.

Toisin kuin Ruotsin- ja Tallinnanlaivoille, tähän paattiin noustiin autokannen kautta sulassa sovussa mopojen sekä henkilö-, linja- ja kuorma-autojen kanssa. Lautta lähti liikkeelle aikataulussa hitaasti puksutellen meren ollessa jopa pahaenteisen rauhallinen. Pikkuhiljaa matkan edetessä lautta kuitenkin alkoi keinahdella puolelta toiselle koko ajan voimakkaammin. Pelkkä keinuminen ei olisi herättänyt mitään huolta, mutta lautan tehdessä yht´äkkiä jyrkän käännöksen vasempaan alkoi pieni huoli saada otetta. Tämä kurvaus sai paikalliset matkustajat rynnäköimään ikkunoiden ääreen tarkastelemaan tilannetta sekä pakkautumaan istumaan uloskäyntien läheisyyteen. Tämä, jos mikä, sai lautan länkkärireissarit huolestuneiksi. Mutta mitäpä itsellä olisi lautalla istuessa tehtävissä. Pelastusliivitkin löytyisivät tarvittaessa viereisestä säilytyskaapista. Vaikka pelastusveneitä ei tarkistusreissulla löytynyt, hoitaisivat suuret tynnyrinnäköiset kelluttimet saman asian. Siispä peukut pystyyn ja katse horisonttiin.

Parisen tuntia ronskia keinuttelua sai roskistenhalaajien määrän lautalla kasvamaan tasaiseen tahtiin. Kävipä yksi hivenen sekavanoloinen amerikkalaiskaksikko hakemassa kaapista jo pelastusliivitkin pahimman varalle valmiiksi. Maapläntti horisontissa kuitenkin läheni vääjäämättä ja matkasta selvittiin tällä kertaa kuivin jaloin. Lombokin satamaan saavuttua paatista asteli ulos toinen toistaan kalpeampia matkustajia.

Minglaba Nyaung Shwe

Minglaba = terve

Nyaung Shwe on Shanin maakunnassa, Pohjois-Myanmarissa sijaitseva pieni maalaiskylä. Alueen tärkein nähtävyys ja elinkeinon lähde on kylän kyljessä sijaitseva Inle-järvi. Turisteilla on tapana vuokrata vene kuljettajineen omaan käyttöön ja päristellä päivä ympäri järveä. Venereissu olikin oiva tapa päräyttää käyntiin uusi vuosi.

Varhainen vuoden ensimmäinen aamu alkoi vuorautumalla koko mukana olevaan vaatevarastoon, sillä lämpötila järvellä viilenee tähän aikaan vuodesta öisin jopa pariin plusasteeseen.Veneen varustukseen kuulunut viltti onneksi helpotti helteisiin tottuneen ruhon vilunväreitä ja matka järvelle saatiin käyntiin.

Veneen suunnatessa kulkua pidemmälle avautui järvellä maisema, joka oli kaiken vilun ja väsymyksen arvoinen. Auringon noustessa pilvettömälle taivaalle piirtyivät usvaverhon takaa ylös kurottavat kukkulat kauniisti aamuauringossa kimaltelevan järven pintaan. Vieressä lokit saattelivat ristiin rastiin järveä kulkevien kalastajien matkaa. Edes lähellä pörräävät muut turistiveneet eivät häirinneet matkaa.

Paalujen päälle rakennettujen kylien läpi lipuessa ja paikallisten elämää katsellessa tuntui, kuin olisi taittanut matkaa keskellä luontodokumenttia. Äh, lienee turha edes yrittää kuvata sanoin veneretken varrella mieleen tallentuneita maisemia. Antakoon kuvien puhua puolestaan.

 

Joulu Myanmarissa

Joulu tuli myös Myanmariin, vaikka buddhalaisuuden hallitsemassa maassa ei sitä varsinaisesti vietetäkään. Joulumieli on asenteesta kiinni ja joulun saa luotua ympärilleen mielikuvitusta käyttämällä. Tällainen oli jouluaatto Ngwe Saungissa, Myanmarin länsirannikolla.

Aattoaamuun ei tänä vuonna herätty villasukat jalassa kinkuntuoksussa vaan auringonpaisteessa Bengalinlahden virkistävän tuulahduksen saattelemana. Joulupukin kuumaa linjaa ei tällä kertaa aamupalaa syödessä päästy seuraamaan vaan palmujenreunustaman rantamaiseman tuijottelu sai ajaa asian. Aattoaamu polkaistiin käyntiin banaanilla ja paahtoleivällä.

Kuten tapoihin kuuluu, jäi jouluostosten teko viime tippaan tälläkin puolella maailmaa. Ostosreissu lähikylään tehtiin polkupyörällä ja mukaan tarttui kaikki oleellinen joulutunnelman luomiseksi. Suklaankorvikkeena toimi Oreo-keksi ja rosollin korvasi sekakattaus hedelmiä. Iltapäiväkahvin kanssa nautittu suklaapannukakkukin paikkasi hyvin joulutortun jättämää aukkoa. Aattoillan ateriana tarjoiltu paistettu nuudeli kanalla oli tosin hieman vähemmän yllättävä valinta tässä vaiheessa reissua.

Toisin kuin koti-Suomessa, jouluaterian kerryttämät kalorit kulutettiin samantien auringonlaskun aikaan rannalla liikkuen. Tähän aikaan vuodesta lämpötila laskee nopeasti auringon painuessa mailleen ja illan tullen merestä noustessa saattoikin tuntea ihollaan aavistuksen Suomen viileyttä. Noh, ehkä 20 ja -20 asteen välillä on vielä pieni ero.

Vaikka tällä kertaa ei lumentäyttämää joulumaisemaa päästykään todistamaan, oli vitivalkoisen hiekan ja mereltä rantaan puskevien vaahtopäiden seuraaminen auringonlaskussa sinänsä kaunista katsottavaa. Noh, jospa ensi joulu vietettäisiin kuitenkin Suomessa.

Tapaninpäivän moporetki

Reissun aikana on vastaan tullut monenlaisia uskomattomia ajosuorituksia. Esimerkiksi nelipäänä skootterilla ajo vaikuttaa olevan täysin normaalia. Moporeissulle Ngwe Saungissa ei sentään tällä kertaa lähdetty nelipäänä vaan useamman skootterin vahvuudella.

Menoa ei haittaa vaikka potta on päässä vähän vinossa.

Majapaikan naapureilta saatu vinkki suunnata menopeli hiekkatien sijaan rantahietikolle osoittautui mainioksi vaihtoehdoksi. Kulku muuttui rantahietikolle päästyä hissuksiin köröttelyksi, mutta elämykselliseksi sellaiseksi. Nousuvesi oli vasta aluillaan, joten veden ja pehmeän hiekan välillä oli useita metrejä kovaa, kiinteää hiekkaa, joka kantoi skoottereita mukavasti. Samalla avautui mahdollisuus päästä tutkimaan aiemmin kaukana horisontissa näkynyttä rantaa lähemmältä etäisyydeltä. Ainoat merkit ihmisistä rantakaistaleella olivat mopojen jättämät jäljet ja satunnaiset vastaantulijat. Edessä palmuja ja puhdasta rantaviivaa, vieressä aaltoileva meri ja alla toimiva menopeli. Tällaisia autioita rantakilometrejä ei ole tullut aikaisemmin missään vastaan.

Tämä reilun 10 kilometrin mittainen yhtenäinen hiekkapätkä päättyi lopulta jokeen. Siltaa ei paikassa ollut, mutta yli oli mahdollista päästä käsipelillä toimivan lossin avulla. Lossiherra oli heittänyt joen yli köyden, sitonut veneensä tai ehkä ennemminkin ruuhensa kiinni köyteen ja näin ihmiset ja mopot liikkuivat edes takaisin herran kiskoessa lastia joen reunalta toiselle käsivoimin. Hintaa yhdensuuntaiselle ylitykselle tuli 300 Kyatia (n. 0,2€ ) mopoa kohden.

Hyvin mahtuu neljäkin mopoa kyytiin.

Jännittävintä ylityksessä oli mopon veneeseen saaminen joen törmältä. Rampiksi oli toki nostettu muutamasta laudasta kyhätty silta, mutta kieli keskellä suuta, pahmeällä hiekalla tasapainoillen tapahtunut tähtäys keskelle ramppia ei ollut helpoimmasta päästä. Kyytiin kuitenkin päästiin ja poiskin, eikä jalat edes kastuneet. 

Se uppoo!

Uintipaikan valinta retkellä oli melkoisen haastavaa, sillä typötyhjä hiekkaranta ja valkoiset vaahtopäät houkuttelivat pulahtamaan mereen tuon tuosta. Pulahdus virkistävässä vedessä, hieman bodysurffausta, paljon juotavaa sekä lisää aurinkorasvaa ja matka saattoi jälleen jatkua.

Poikettiin katsomaan yhtä Myanmarin tuhansista pagodoista. Ei ollu muita vierailijoita.

Kauniit maisemat pagodalta.

U-käännös kotiin päin tapahtui kalastajakylässä, missä oli mahdollisuus päästä haistelemaan ja katselemaan paikallisten tapaa asua ja elää. Kadulla kuivuvista kaloista ja ravuista kantautuva tuoksu oli melkoinen. Voi myös olla, että herkut rahisevat syödessä hieman hampaissa, sillä merenelävät olivat kuivumassa pressujen päällä suoraan pölyävällä hiekkatiellä. 

Kalastajakylän raitilta.

Tahdissa, mars! Kalastajakylän rouvat.

Kalat ja katkaaravut kuivumassa.

Paluumatka kotikonnuille tehtiinkin teitä pitkin, sillä päivän aikana ilmaantunut nousuvesi hankaloitti rannalla ajamista huomattavasti. Rantahietikolla ajoa toki kokeiltiin, mutta työntöhommiksi meni. Noh, eipä ajotiellä ajaminenkaan kovin helppoa ollut. Autoilla noille poluille ei ole mitään asiaa ja välillä tuntui, että ehkä mopoilijankin kannattaa harkita kulkupeliksi mieluummin vaikka hevosta.

Takaisin kotiin päästiin moporetkeä rikkaampana. Hieman onneakin taisi olla matkassa, kun suuremmilta kommelluksilta, kaatumisilta tai rengasrikoilta säästyttiin.