Myanmarin makupalat

Blogi on ollut viimeajat joulutauolla johtuen Myanmarin heikoista nettiyhteyksistä. Tällä hetkellä sijaintina on Yangonin bussiasema ja suuntana pian Inle-järvi. Koska nettiyhteys pelaa jotenkuten, kirjataan ylös muutamia tähän mennessä kerättyjä havaintoja Myanmarista.

1. Myanmarissa turisti jätetään omaan rauhaansa. Tämä kelpaa kaupustelijoihin kyllästyneelle reissarille paremmin kuin hyvin.

2. Länkkärimuoti ei ole vielä lyönyt itseään läpi Myanmarissa. Alaosana niin naisilla kuin miehillä toimii kätevä ja vilpoisa kietaisuhame. Testattu on ja menee harkintaan ostoslistalla. Tulee käyttöön ehkä kuitenkin vain Myanmarissa.

3. Sormella osoittelu tai huitominen ei ole soveliasta. Huomion voi sen sijaan kiinnittää moiskaisemalla pusunomaisen äänen.

4. Myanmarilaisten hampaat ja ikenet eivät ole verenpunaiset vaan syynä on paikallinen purutupakka, joka saa käyttäjänsä muistuttamaan lähinnä vampyyria.

5. Perinteinen myanmarilainen kasvomaali korvaa kätevästi sekä aurinkorasvan että meikin. 

Nyt suunta pohjoisen vilvoittavien järvivesien ääreen!

Jos Myanmariin haluat mennä nyt...

...niin takuulla menetät hermosi. Mikäli mielit vierailla Myanmarissa, on maahan todellakin haluttava, sillä viisumin eteen joutuu näkemään vaivaa.

Aikaa on tällä kaksikolla palanut viisumin hankintaan, sillä vasta kolmas yritys tuotti tulosta. Ohjeita ja vinkkejä viisuminhakuun löytyy toki netistä pilvin pimein. Ainoa mutta on se, että jokainen sivusto tarjoaa toisistaan poikkeavaa infoa ja paikkansapitävää tietoa on miltei mahdoton löytää. Edes suurlähestystöjen virallisilta kotivisuilta.

Ensimmäinen viisuminhankintayritys Kuala Lumpurissa tyssäsi paluulipun puutteeseen. Missään muussa lähetystössä paluulippua ei vaadita, mutta Kuala Lumpurin lähetystö tekee tässä asiassa tietenkin poikkeuksen. Singaporen lähetystö sen sijaan vaatii etukäteen netissä tehdyn ajanvarauksen sekä sähköisen hakemuslomakkeen täytön. Pientä jännää voi toki luoda se seikka, että lomakkeeseen vaaditaan paikallinen puhelinnumero eikä tästä tietenkään ollut mainintaa missään.

 Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi, tässäkin asiassa. Bangkokissa homma meni maaliin saakka, tosin pienen vaivannäön päätteeksi. Viisuminhaku Bangkokissa alkoi parin tunnin jonotuksella lähetystöön aamuvarhaisella. Anomus otettiin vastaan ja edessä oli viisumin nouto ja uusi jonotus seuraavana päivänä auringon paahteessa pahimpaan helleaikaan. Parasta oli huomata tuntien jonotuksen ja hikoilun olleen turhaa, sillä ovien auettua ihmismassa rynni ovelle kyynärpäätekniikkaa käyttäen, jolloin röyhkeimmät juuri hetki sitten paikalle tulleet päätyivät kuin taikaiskusta tiskille etunenässä. Nallekarkkeja oli onneksi mukana eväänä ihan omasta takaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Viisumi polttelee nyt taskun pohjalla ja matka Myanmariin voi alkaa sunnuntaina.

Loma loman keskellä

Juuri kun luulit, että Thaimaalla ei ole sinulle mitään annettavaa, päädyt paratiisisaarelle hiljaisuuden keskelle ja joudut pyörtämään sanasi.

Naurettavan angstailun ja Thaimaahan kyllästymisen jälkeen löytyi täydellinen spotti hiljaiseen oleskeluun vailla hälinää. Päätyminen Koh Phayamille yrityksen ja erehdyksen kautta palautti samalla uskon Thaimaan kauneuteen. Saarelle päästäkseen on nähtävä vaivaa syrjäisen sijainnin vuoksi, mutta paikka on kaiken vaivan väärti varsinkin vielä tähän aikaan vuodesta, kun kaikkein vilkkain sesonki ei ole vielä alkanut. Kun muualla Thaimaassa rannat jo pullistelevat valkeaa länkkärituristilihaa, on Koh Phayamilla vielä mukavan hiljaista.

Tämänhetkinen majapaikka saarella muistuttaa lähinnä heinälatoa reikineen ja koloineen. Kunnollinen ilmanvaihto on toki virkistävää vaihtelua homeisten ja tunkkaisten luukkujen jälkeen, mutta rajansa rei'illäkin. Vettäkin majaan tulee, kylmää sellaista, mutta muutoin mökki on riisuttu mukavuuksista. Parasta paikassa on kuitenkin sijainti muutaman askeleen päässä merestä sekä se, että sähköt ovat päällä vain klo 18-22 välisen ajan. Paikka on tarjonnut oivan mahdollisuuden nettiriippuvuudesta irrottautumiseen, sillä nettiä ei yksinkertaisesti ole käytössä illan neljän tunnin ulkopuolella. Päivän ajaksi on siis syytä keksiä muuta tekemistä.

Päivän saarella voi viettää vaikkapa näin. Herätys tapahtuu aamuauringon noustessa aaltojen liplatusta kuunnellen. Aikainen herätys on paikallaan, sillä nukkumaan on menty jo sähköjen katkettua klo 22. Aamun ensimmäinen aktiviteetti on nyrkinkokoisten sammakoiden ja rapujen ajaminen ulos kämpästä. Parhaimmillaan uusia ystäviä löytyy kolmekin kerrallaan ja jopa sängystä. Muista ötököistä lienee turha kirjoittaakaan.

Loppupäivän voi kuluttaa joogaten, supaten tai kirjaa lukien. Yksi vaihtoehto on myös seurata rapujen juoksentelua rantahietikolla. Mikä parasta, ranta soveltuu aaltojensa puolesta erinomaisesti aloittelijasurffarille. Tätä lajia onkin tullut reenattua päivittäin. Unohtamatta tietenkään joogaa lainelaudan päällä.

Ruokahuolto on saarella myös kunnossa. Tarjolla on paljon herkkuja Myanmarin puolelta johtuen saaren sijainnista aivan Myanmarin eteläkärjen kyljessä. Bileisiinkin on mahdollisuus päästä, mutta aikainen herätys ja aktiviteettientäyteinen päivä ovat pitäneet huolen siitä, että uni saapuu hyvissä ajoin. Sikäli mikäli se vain on mahdollista, sillä aaltojen pauhu kuulostaa välillä siltä, kuin joku ajaisi korvan vieressä ruohonleikkurilla. Tulpat korvissa ratkaisevat tämänkin ongelman.

Koh Phayamilla hermo todellakin lepää. Näillä eväillä jaksaa jatkaa matkaa Bangkokin sykkeeseen.

What happens in Bangla Road stays in Bangla Road

Viattoman ja hämmentyneen oloinen nuori tyttö kävelee katua edestakaisin ja yrittää kiinnittää huomion ohikulkeviin miehiin. Vieressä äärimmäisen muodonmuutoksen kirurgin veitsen alla kokenut pumpattu, venytetty ja fiksattu yksilö on liikkeellä samoin aikein. Pitkiä sääriä, push uppeja, piukkaa niukkaa mekkoa, kimallusta ja säihkettä, näyttävyyttä, kumisuutta. Vastapuolella länsimainen, keski-ikäinen, elämää nähnyt irvokas herra iljettävä pilke silmäkulmassaan katse lukittuna baarin lavan tangolla kiemurtelemaan tyttöseen. Tämä toistettuna kaduntäydeltä pimeän laskeuduttua ja neonvalojen kytkeydyttyä päälle. 

Musiikin pauhatessa estot jäävät taka-alalle ja raha puhuu. Tällainen on Bangla Road Thaimaan phuketissa. 

Miten tämä kaikki on mahdollista ja hyväksyttyä? Lomalle lähtiessä moni tuntuu jättäneen omatuntonsa kotiin lukittujen ovien taakse. Mitä tapahtuu sitten, kun kotiovi jälleen aukeaa ja paluu arkeen koittaa? What happens in Bangla Road stays in Bangla Road. Niin se kai menee.

Thaimaalaista taikauskoa

Onnentoivomuksia.

Thaimaalaiset ovat taikauskoista kansaa. Paikallisten uskomusten mukaan henkiä vilisee joka puolella maalliselta maailmalta näkymättömissä ja niihin suhtaudutaan äärimmäisellä kunnioituksella. Mikäli esimerkiksi mielit rakentaa itsellesi uuden talon, tulee sinun luonnollisesti rakentaa ensin uusi talo hengille kateuden estämiseksi. Ehkä yksi näkyvimmistä henkien lepyttelytoimista on liiketilan edustalle asetettu päivittäinen uhraus ruoan ja juoman muodossa.

Big Buddha.

Buddhalaiseen tapaan myös syntymäpäivillä, eli viikonpäivillä, jolloin kukakin on syntynyt, on merkitys. Syntymäpäivä määrittelee Buddhan (tai toisin sanoen tietyssä asennossa olevan Buddhan), jota kunkin kyseisenä päivänä syntyneen tulee palvoa. Myös luonteenpiirteet, onnenpäivä, epäonnenpäivä sekä onnenväri määräytyvät syntymäpäivän mukaan.

Kirjoittajalla onnenpäivä sijoittuu buddhalaisen uskomuksen mukaan keskiviikkoon. Onnenpäivän suhteen mentiin ainakin tämän viikon osalta nappiin, sillä keskiviikkona illansuussa itänaapurin kanssa pelattu tiivishenkinen maaottelu rantalentiksessä päättyi Suomi-tiimin murskavoittoon. Liekö ollut taitoa vai tuuria, mutta voisikohan buddhalaisuudesta löytyä uusi ase myös Putinia vastaan?

Henkien talo.

 Oman onnenpäivän sekä syntymäpäivän merkityksen voi käydä tarkistamassa vaikkapa täältä.

Matkaväsymystä

Huoletonta reissaamista vailla määränpäätä tai ennaltamääritettyjä suunnitelmia saatikka velvollisuuksia. Mielikuva reppureissusta on monella ruusuinen ja pitää sisällään jatkuvaa lekottelua sekä laiskottelua. Totuus on kuitenkin se, että kaikkeen turtuu ja niin naurettavalta kuin ajatus kuulostaakin, voi reissun päällä olo käydä raskaaksi. Jatkuva liikkeellä olo, tavaroiden pakkaus ja roudaus, majoituksen ja kulkuvälineiden suunnittelu, hinnoista vääntäminen, kielimuuri, hiki sekä muut pienet, mutta ajoittain suurilta tuntuvat asiat saavat puhdin pois.

Kolmen kuukauden matkustuksen jälkeen on ilmassa ollut pientä uupumusta ja koko matkan sekä sen tarkoituksen kyseenalaistaminen on käynyt mielessä useampaan otteeseen. Uutuudenviehätyksen kaikottua on itsensä saattanut löytää pohtimasta onko tässä yhtään mitään järkeä. Mitä reissu oikeastaan antaa ja miten tämänkin ajan voisi käyttää hyödyksi luomalla uraa sekä hankkimalla ympärilleen turvaa tuovaa materiaa? Sisäänrakennettu tehokkuusajattelu siis nostaa päätään. Jatkuvasti pitäisi suorittaa sekä saada asioita aikaiseksi ja paikoilleen pysähtyminen tuntuu saavan mielen ahdistuneeksi.

Vai voisiko tässä sittenkin olla käännekohta koko loppureissulle? Asioita pohtimalla ja kyseenalaistamalla matkalleen voi saada uuden suunnan, uuden alun. Kun asiaa pohtii tarkemmin, on tällä reissulla mahdollisuus saavuttaa unohtumattomia elämyksiä ja kokemuksia, joita ei rahalla voi ostaa. Onkin syytä miettiä, olisinko nyt onnellisempi naputellasseni läppäriä toimistossa koti-Suomessa vai hankkiessani elämänkokemusta maailmaan tutustuen. Aikaa töiden tekoon on rutkasti tämänkin matkan jälkeen. Reissulla hankitut kokemukset sen sijaan antavat uutta näkökulmaa matkan jälkeiseen arkeen niin töissä kuin kotona. Ehkä reissulta saa sittenkin omaksuttua mukaansa hitusen matkan varrella kohdattujen ihmisten positiivisella tavalla huoletonta asennetta, läsnäoloa sekä kykyä nauttia juuri tästä hetkestä.

Paloturvallista kauneudenhoitoa malesialaisittain

Käyttöohje:

1. Ota rento makuuasento kyljelläsi toinen korva kattoa kohti.
2. Hengitä syvään ja aseta ontto kynttilänomainen suitsuketikku korvaan.
3. Sytytä tikku palamaan. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa kaveri avuksi, jotta vältyt hiusten ja päänahan kärventymiseltä.
4. Rentoudu kuuntelemalla korvista kantautuvaa rätinää (eli vaikun irtoamista).
5. Anna tikun palaa merkkiviivaan asti, jonka jälkeen vedä tikku korvasta ja sammuta liekki.
6. Halutessasi avaa jäljelle jäänyt tikkukynttilänkyrsä ja ihastele lopputulosta. Varaudu varmuuden vuoksi oksennuspussilla, sillä lopputulos voi olla yllättävän tuhtia tavaraa.

Easy livin' a'la backpacker

Paras aktiviteetti ikinä: pilvenpiirtäjien tuijotus altaassa lilluessa illan hämärtyessä.

223 neliötä 24. kerroksessa. Kolme makuuhuonetta, lounge, neljä kylpyhuonetta + poreamme sekä parveke kaupungin kattojen yllä. Lisäksi päälle henkilökohtaisessa käytössä oleva hotelli-isäntä sekä muut pelit, vehkeet ja kermat kakun päälle. Aamun salitreeni heräävää kaupunkimaisemaa katsellen, jonka jälkeen pulahdus uima-altaan viileään veteen auringon paistaessa. Kaiken kruununa puhtaat, valkea lakanat, joita vasten painaa auringon paahtama iho. Tätä on reppureissaajan elämä.

Tarkennettakoon tosin, että tätä oli reppureissarin elämä parin Kuala Lumpurissa vietetyn päivän ajan. Pieni luksus "arjen" keskellä pitää mielen virkeänä ja saa reissarin jatkossa venyttämään penniä entistä tarkemmin. Pian siis paluu takaisin arkeen. Kirput, punkit ja kakkaiset lakanat, here we come!

Roadtrip Langkawilla

Langkawilla moottoritie on kuuma ja tekonahkapenkki vielä kuumempi. Siispä Toyota Avanza alle, kaasu pohjaan ja tukka putkelle.

Jos penkki pehvan alla alkaa lämmittämään tunnelmaa liikaa, voi tekonahkaiseen istuimeen liimaantunutta lihaa käydä huljuttelemassa viileässä lähdevedessä vesiputouksen äärellä.

Ja matka voi taas jatkua näissä maisemissa.

Ruokaa. Heti. Nälkäkiukku. Lautanen edessä, viimeinkin! Maailma hymyilee jälleen. Ja ei, tämä ei ole pitsaa, vaan roti canai -leipää.

Tennarit vaihteeksi jäähylle kuumaan santaan.

Reissun loppupuolella sattunut klassikko "valot päällä, akku loppu" -episodi sai hetkeksi hymyn hyytymään. Kuinkas muutenkaan, auto kuitenkin starttasi itsestään heti, kun apujoukot oli hälytetty paikalle. Toisaalta näissä maisemissa kelpasi auton starttausta odotellakin.

Son moro, sano härmäläinen poro. Kohti uusia seikkailuja!

Melakan iltajamit

Parin päivän visiitti Melakaan Etelä-Malesiassa avasi silmät siirtomaa-ajan Kaakkois-Aasiaan.  Kaupunki toi mieleen eurooppalaisen pikkukaupungin ja ihmekös tuo, sillä kaupunki on kuulunut aikoinaan niin Portugalille kuin Hollannillekin. Jotain aasialaista kaupungissa sentään on. Karaoke on villinnyt tämänkin kaupungin ja tuntuu olevan erityisesti paikallisen varttuneemman väen suosiossa. Viikonloppuisin kaupungin ytimen, eli Chinatownin keskelle pystytetty lava täyttyy vuoron perään kiinalaisia kestoiskelmiä luikauttelevista papoista ja mammoista.

Ohessa erään herran tyylinäyte lauantai-illalta. Kannattaa kiinnittää huomio erityisesti lavan vasemmassa laidassa tanssahtelevaan pappaan, jonka tehtävä mitä ilmeisimmin oli toimia GoGo-poikana kavereiden hoidellessa laulupuolen.

Ja mikäli karaokeillan haluaa päättää tyylillä, on syytä ottaa alleen paikallinen hivenen tuunattu riksa.

Paratiisi paranee, kun väki vähenee

Kolmen yön reissu Perhentianin paratiisisaarilla muuttui yllättäen kahdeksaksi yöksi. Lisäöitä majapaikkaan otettiin yksi kerrallaan ihan siltä varalta, jos seuraavana aamuna olisikin fiilis muuttunut ja reissujalkaa vipattanut. Ensimmäiset pari kertaa lisäyön pyytäminen oli vielä ihan ok, mutta kun menee neljättä kertaa kysymään majapaikan omistajilta mahdollisuutta jäädä vielä yhdeksi yöksi, on tilanne jo omastakin mielestä aika huvittava.

Miksipä sitä toisaalta lähtisi hyvää vaihtamaan. Mökki (hirveä rotisko tosin) viiden askeleen päässä merestä n. 10 eurolla, snorklailua haiden ja tuhansien kalojen kanssa omalla rannalla, upeat biitsit ja mahdollisuus kokeilla surffaustakin saaren toisella puolella. Kun vaakaan asetetaan rinkan pakkaaminen ja 8-10 tunnin bussimatka seuraavaan kohteeseen, saattaa joutua toteamaan, että matka jatkuu EHKÄ vasta ylihuomenna.

Perhentianin saarten matkailusesonki päättyy kuin kirveen iskusta lokakuun loppuun ja saari on marraskuun alussa jo lähestulkoon täysin suljettu. Huvittavaa sinänsä, sillä kelit ovat edelleen mitä parhaimmat. Pientä haastetta sesongin päättyminen tuo toki mukanaan. Saaren ainoa vielä auki oleva ravintola sijaitsee ylihintaisessa resortissa. Onneksi oma majapaikka kuitenkin järjestää päivittäin yhteisillallisen, johon kokoontuu kaikki saaren nälkäiset turistit (ennätyslukemat taisi olla 12 henkeä). Illallisella tarjotaan paikalliseen tapaan valmistettuja mereneläviä. Siis aina sillon kun ahti on suonut antejaan rantaan kurvaaville kalastajille. Loput kolot vatsoissa tilkitään currykanalla, riisillä ja hedelmillä. Usein kokkeina toimivat asiakkaat itse.

Tässä ravintolassa ehdittiin vierailemaan parina päivänä. Nyt on pöydät kerätty ja henkilökunta kaikonnut.

Näissä maisemissa maistuu kaurapuurokin

Ruokahuolto onkin ainoa asia mikä vaatii hieman suunnittelua, mikäli ei halua opetella saksalaismatkaajien yhden aterian päivärytmiä. Nälkäisille reissareille kolme suurta ateriaa ja välipalat ovat ehdoton edellytys sovun säilymiselle. Ruokaa on siis järjestettävä. Saaren ainoaan kauppaan vajaan tunnin viidakkovaelluksen päähän tulikin tallusteltua useampaan otteeseen. On muuten eksoottista lenkkeilyä, kun polulla saa väistellä ja hätistellä monitoriliskoja. Hidasteista huolimatta on aamu- ja välipalatarpeiden kanniskelu kaupasta muutaman päivän välein hyvää kuntoilua. Aamupalasta puheenollen, kaurapuuro tuoreella mangolla ei ole lainkaan hassumpaa. Tosin raejuustokin kelpais.

Erään illan apetta, papukaijakalaa. Maukasta oli. Jäkikäteen tosin kävi ilmi, että kala syö korallia ja voi näin ollen olla myrkyllistäkin. Selvittiin kuitenkin ilman vatsanväänteitä.

Jos nälkä pääsee pahasti yllättämään, on toki mahdollista napata evääksi pari kookospähkinää majapaikan puutarhasta. Tämäkin tosin toimii itsepalveluna. Kookospähkinän saalistaminen ja varsinkin aukaiseminen vaatii pari hikipisaraa ja jokusen supisuomalaisen voimasanan, mutta on kaiken vaivan arvoista.

Mestari...

...ja apuri.

Lonkeronmakuinen hedelmä ja muita erikoisuuksia

Reissatessa vastaan tulee milloin mitäkin erikoista hämmästeltävää. Ohessa muutamia esimerkkejä Perhentianin saaren erikoisuuksista.

1. Eilisen illallisen kruunasi pöytään kannettu pussillinen pingispallon kokoisia harmaita hedelmiä. Ilmeisesti litsinsukuinen ja kovasti greipin ja ginin yhdistelmään vivahtava hedelmä käy hyvin lonkeronkorvikkeesta, jos sellaisen kaipuu tulee. Maistui kieltämättä erittäin hyvältä. Vielä kun tietäisi mikä hedelmä on kyseessä.

2. Majapaikan respassa asustaa orava pienessä häkissä. Koko eläintä en ole vielä onnistunut näkemään, vaan ainoastaan hännän tupsu on vilahtanut eläinparan pikkukopperon oviaukosta. Lemmikkinsä kullakin, mutta suattaapi mennä hitusen eläinrääkkäyksen puolelle. Eläinaktivisti voisi tästä syystä jo vaihtaa majapaikkaa, mutta minkäs teet, kun muita majoitusvaihtoehtoja ei näin monsuunikaudella tällä saarella ole.

3. Metsän läpi saaren ainoaan kylään ja auki olevaan kauppaan suunnatessa seuraan liittyi yllättäen kovin kesynoloinen saukko. Kyseinen saukko osoittausui paikallisen herrasmiehen lemmikiksi. Tämäkin menee kategoriaan epäilyttävät lemmikit.

4. Myös muut eläinmaailman edustajat metrinmittaisista liskoista käärmeisiin ja jättiläisampiaisiin saavat härmäläisiin pikkunilkkeihin tottuneet reissarit ajoittain varpailleen. Snorklatessa vastaan tulleet hait saivat nekin ehkä pientä jännää aikaan.

5. Kämpän kunto. Rotiskoon ensimmäistä kertaa astuessa kuvotus oli päällimmäisenä mielessä, mutta nähtävästi kaikkeen tottuu. Tai ainakin on pakko tottua, koska kuten jo aiemmin mainittu, ei muita vaihtoehtoja saarella ole.

6. Viimeiseksi vielä, mistä lähtien vasta 18-vuotiaat ovat reissanneet maailman ääriin reppu selässään? Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki Perhentianin saarella vastaan tulleet reissarit ovat olleet juuri lukio-opintonsa päättäneitä nuorukaisia. No, ehkä joukkoon mahtuu myös pari kolmenkympin tienoilla pyörivää setää.

Malesialaista jätteenkäsittelyä

Poika kävelee kotikylänsä rantaa kohti ja raahaa epämääräistä pötkylää mukanaan. Lähemmällä tarkastelulla pötkylä osoittautuu kahdeksi metrinmittaiseksi liskoksi, jotka on sidottu narun päähän. Rantaan päästyään poika heittää liskokaksikon mereen, jättää ne niille sijoilleen ja kävelee pois. Hetken päästä poika palaa uudet liskot mukanaan. Kalat, luultavasti hait, saavat hoitaa loppukäsittelyn. Tehokasta biojätteen käsittelyä vai tuhoeläintorjuntaa? Onneksi uinnit oli ehditty hoitaa ennen pojan saapumista.

Älä kulje onnesi ohi

Täydellinen ranta on löytynyt. Sijainti: Malesia, Perhentianin saaret, Pulau Perhentian Kecil, Longbeach.

Oli lähellä, että ranta olisi mennyt reissareilta sivu suun, sillä nälkä ja väsymys lähes sokaisivat silmät pitkän matkustuksen päätteeksi. Yöbussin, usean tunnin odottelun ja pomppuisen speedboat-kyydin jälkeen Perhentianin saaret avautuivat edessä ja totuus iski silmille. Näin monsuunikauden alkaessa majapaikat ja palvelut paria poikkeusta lukuunottamatta on jo suljettu. Rinkka selässä pari tuntia paahtavassa helteessä tallatessa epätoivo meinasi iskeä ja koko Perk..Perhentian ehdittiin manata useaan otteeseen Closed-kylttien jonoa katsellessa. Jopa saaren rannat, joita Malesian kauneimmiksi hehkutetaan, näyttivät mitäänsanomattomilta.

Majapaikka tai ennemminkin saastainen rotisko lopulta löytyi. Sekin ensimmäinen paikka, josta asiaa saarelle tultaessa tiedusteltiin. Kylmä suihku ja ruoka tekivät kuitenkin ihmeitä, sillä saarta uusin silmin tarkastellessa vastaan tuli tämä näkymä:

Pitkä autio hiekkaranta, puuterinhieno hiekka ja kristallinkirkas vesi, jollaista näkee vain fotoshopatuissa matkailumainoksissa. Ja mikä parasta, ei ihmisiä!

Ehkä tälle saarelle voi sittenkin antaa mahdollisuuden.

Normipäivä

Ennen matkaa moni ihmetteli mitä siellä reissussa oikein tehdään? Eikö muka tule tylsää ja ikävä kotia sekä normiarkea? Ikävä voi tulla ja varmasti tuleekin, kuten myös tylsää. Se arki tosin löytyy myös reissatessa ja rutiinit täyttävät suuren osan päivistä.

Tässä yksi esimerkki päivänkulusta Moalboalilla, Filippiineillä.

Majapaikan tai naapuruston kukot huolehtivat riittävän aikaisesta herätyksestä ja hyvä niin, sillä aamun viileät tunnit on syytä käyttää hyödyksi esimerkiksi liikkumalla. Päivä alkaa mukavasti aamulenkillä, -jumpalla, -joogalla tai ihan vain kylmällä suihkulla, jos siltä tuntuu. Aamuspurtin ja -tankkauksen jälkeen on aika laittaa tukeva kerros aurinkorasvaa varpaista otsaan saakka ja hypätä mereen katsastamaan josko merikilpikonnatkin olisivat aamu-uinnilla. Putken läpi hengitellessä, merenalaista elämää maskin takaa ihmetellessä saa mukavasti kulumaan pari tuntia. Hyvällä tuurilla perhepizzan kokoluokkaa olevat Leonardo, Rafael, Donatello ja Michelangelokin* suvaitsevat ilmaantua näkösälle.

Aamukahvit ja lukemista.

Ja koska pizzasta tuli puhe, on seuraavaksi lounaan vuoro. Pizzaa ei tällä reissulla ole montaa kertaa syöty, vaan riisi+lisuke on tyypillisin ruokavaihtoehto. Lounaan jälkeen varjoinen riippumatto palmun alla tai muu sopiva lepopaikka rannalla ja kirja tai vaikka lempimusiikki kuulokkeista soveltuu mainiosti ruonsulatteluun. Makoilua voi toteuttaa myös ilman rekvisiittaa vain merta ja palmunlatvoja tuijotellen. 

Suosikkispotti.

Tämäkin kelpaa.

Jotta aika ei kävisi pitkäksi, on iltapäivälle syytä kehitellä aktiviteetti tai toinenkin. Mainio vaihtoehto on ottaa vuokraskootteri alle ja lähteä tutkimaan lähiseudun kolkkia, nähtävyyksiä tai käydä vaikka hedelmäostoksilla. Mikään ei ole parempaa kuin tuore, mehevänkypsä mango välipalaksi. Myöhemmin iltapäivällä voi myös vetää sandaalit jalkaan ja lähteä tutkimaan laskuveden paljastamaa merenpohjaa. Laskuveden aikaan on naapurirannoillekin helppo oikaista vierailemaan. 

Naapurirannalle, kuivin jaloin merta pitkin.

Päivä huipentuu iltaan ja auringonlaskuun. Parhaimmillaan sitä vain ihmettelee miten maisema voi muuttua kauniimmaksi ilta toisensa jälkeen. Ruokaakin on toki hyvä tässä vaiheessa taas saada.

Auringonlasku, osa 1.

Auringonlasku, osa 2.

Auringonlasku, osa 3.

Ja ei, näin täydellistä ei elo reissussa aina ole. Välillä sataa vettä, ärsyttää, väsyttää, kiukuttaa ja mikä pahinta, nälättää. Matkustuspäivinä, vaikkapa kolmen tunnin lennon ja viiden tunnin bussimatkan jälkeen, ketutus on usein melkoinen. Ja kun kaukomailla ollaan, saattaa joskus joutua halaamaan myös pönttöä vierasbakteerien päästessä yllättämään. Kaikki tämä on kuitenkin vaivan arvoista päästessä näkemään, kokemaan sekä oppimaan tätä maailmaa.

*Turtlesit, tietty.

Hetki Cebun illassa

Näkymä bussin ikkunasta Cebun illassa. Noin neljävuotias tyttö taluttaa alle parivuotista siskoaan pimeällä kadulla. Nuorempi sisaruksista itkee epätoivoisesti, joten vanhempi nostaa hänet syliinsä ja matka kadulla jatkuu. Molempien vaatteet ovat likaiset eikä suihkussa ole käyty luultavasti päiväkausiin. Nälkäkin varmasti on, ovat molemmat sen verran hoikan näköisiä. Viereisessä kadunkulmassa mies kaivaa roskapusseja viemärin reunalla ja toinen on kyhännyt pahvilevystä itselleen yösijan. Nainen makaa kadulla pahvinpalanen allaan ja tupakoi. Vieressä naisen noin puolivuotias lapsi ottaa elämänsä ensihenkäyksiä äitinsä tupakan savussa. Samaan aikaan kaksi hyvinsyönyttä länkkäriä valittaa kuumuutta ja bussinpenkkien ahtautta. 

Jokaisella ihmisellä on ongelmansa ja ongelmilla mittakaavansa. Tekisi mieli vain sulkea silmät.

Täydellisen rannan metsästys

Täydellisten asioiden äärelle päästäkseen on usein nähtävä vaivaa eikä palkinto välttämättä odota heti ensimmäisen kulman takana.

Aamuauringon lupaillessa kaunista päivää, starttasi skootteri kulkunsa El Nidon kylästä kohti Nacpan beachiä. Rannalle päästäkseen on ajettava läpi sademetsän kiemurtelevien pikkuteiden vehreiden maisemien saatellessa matkaa. Skootteri kulki ja kilometrit kertyivät vailla huolen häivää. Riisipeltojen läpi huristellessa oli aikaa tyhjentää pää ja siirtää ajatukset edessä häämöttävään rantapäivään. 

Tätä kohti. Varpaat hiekkaan je levyttämään.

 Ajomatka sujui hyvin siihen saakka, kunnes jäljellä oli enää viimeiset kolme kilometriä. Vauhti hiljeni tien muuttuessa hiekkaiseksi kinttupoluksi, jota pitkin possut, kanat ja lehmät tallustivat sulassa sovussa skootterin kanssa. Itsellekin olisi ollut tässä vaiheessa sopivaa vaihtaa pyörät vaikka sorkiksi, sillä skootterin pyörien upotessa pahimpiin kuravelleihin alkoi hymy hiljalleen kadota suunpielestä ja käännös takaisin siintää mielessä. Periksi ei kuitenkaan annettu. 

Menomatkalla tie oli vielä kuiva ja tihkusade salli valokuvien oton.

Jälkikäteen miettiessä menomatka olikin helppoa kuin heinänteko. Rantapäivän päättyessä ja paluumatkan alkaessa taivaalta rönsyilevä sade sai tien muuttumaan joeksi. Eteenpäin oli kuitenkin päästävä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi laittaa silmät kiinni ja kaasu pohjaan. Kura loiskui veden kurottuessa polviin saaka, mutta kotimatkaa oli jatkettava. Piti vain muistaa välissä väistellä samaa jokea, eli tietä, pitkin uiskentelevia ankkoja. Eipä ole tällaista elämystä ennen tullut vastaan. Kotiin kuitenkin päästiin, läpimärkinä ja kuraisina. Rystyset taisivat tuolla hetkellä olla ainoat valkoiset kohdat kropassa.

Mutta entäs se ranta? Kiva, palmujen reunustama hiekkaranta. Hyvät aallot vatsasurffaukseen ja aurinkokin paistoi välillä. Kouluarvosana 8+. Jäi tosin elämyksellisyydessä jokiajelun varjoon. 

Ihan okei.

Entinen uimavalvoja leikkii Baywatchia ja näyttää vatsasurffauksen mallia.

Täydellisen rannan metsästys jatkukoon uusissa kohteissa.