Matkaväsymystä

Huoletonta reissaamista vailla määränpäätä tai ennaltamääritettyjä suunnitelmia saatikka velvollisuuksia. Mielikuva reppureissusta on monella ruusuinen ja pitää sisällään jatkuvaa lekottelua sekä laiskottelua. Totuus on kuitenkin se, että kaikkeen turtuu ja niin naurettavalta kuin ajatus kuulostaakin, voi reissun päällä olo käydä raskaaksi. Jatkuva liikkeellä olo, tavaroiden pakkaus ja roudaus, majoituksen ja kulkuvälineiden suunnittelu, hinnoista vääntäminen, kielimuuri, hiki sekä muut pienet, mutta ajoittain suurilta tuntuvat asiat saavat puhdin pois.

Kolmen kuukauden matkustuksen jälkeen on ilmassa ollut pientä uupumusta ja koko matkan sekä sen tarkoituksen kyseenalaistaminen on käynyt mielessä useampaan otteeseen. Uutuudenviehätyksen kaikottua on itsensä saattanut löytää pohtimasta onko tässä yhtään mitään järkeä. Mitä reissu oikeastaan antaa ja miten tämänkin ajan voisi käyttää hyödyksi luomalla uraa sekä hankkimalla ympärilleen turvaa tuovaa materiaa? Sisäänrakennettu tehokkuusajattelu siis nostaa päätään. Jatkuvasti pitäisi suorittaa sekä saada asioita aikaiseksi ja paikoilleen pysähtyminen tuntuu saavan mielen ahdistuneeksi.

Vai voisiko tässä sittenkin olla käännekohta koko loppureissulle? Asioita pohtimalla ja kyseenalaistamalla matkalleen voi saada uuden suunnan, uuden alun. Kun asiaa pohtii tarkemmin, on tällä reissulla mahdollisuus saavuttaa unohtumattomia elämyksiä ja kokemuksia, joita ei rahalla voi ostaa. Onkin syytä miettiä, olisinko nyt onnellisempi naputellasseni läppäriä toimistossa koti-Suomessa vai hankkiessani elämänkokemusta maailmaan tutustuen. Aikaa töiden tekoon on rutkasti tämänkin matkan jälkeen. Reissulla hankitut kokemukset sen sijaan antavat uutta näkökulmaa matkan jälkeiseen arkeen niin töissä kuin kotona. Ehkä reissulta saa sittenkin omaksuttua mukaansa hitusen matkan varrella kohdattujen ihmisten positiivisella tavalla huoletonta asennetta, läsnäoloa sekä kykyä nauttia juuri tästä hetkestä.

Paloturvallista kauneudenhoitoa malesialaisittain

Käyttöohje:

1. Ota rento makuuasento kyljelläsi toinen korva kattoa kohti.
2. Hengitä syvään ja aseta ontto kynttilänomainen suitsuketikku korvaan.
3. Sytytä tikku palamaan. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa kaveri avuksi, jotta vältyt hiusten ja päänahan kärventymiseltä.
4. Rentoudu kuuntelemalla korvista kantautuvaa rätinää (eli vaikun irtoamista).
5. Anna tikun palaa merkkiviivaan asti, jonka jälkeen vedä tikku korvasta ja sammuta liekki.
6. Halutessasi avaa jäljelle jäänyt tikkukynttilänkyrsä ja ihastele lopputulosta. Varaudu varmuuden vuoksi oksennuspussilla, sillä lopputulos voi olla yllättävän tuhtia tavaraa.

Easy livin' a'la backpacker

Paras aktiviteetti ikinä: pilvenpiirtäjien tuijotus altaassa lilluessa illan hämärtyessä.

223 neliötä 24. kerroksessa. Kolme makuuhuonetta, lounge, neljä kylpyhuonetta + poreamme sekä parveke kaupungin kattojen yllä. Lisäksi päälle henkilökohtaisessa käytössä oleva hotelli-isäntä sekä muut pelit, vehkeet ja kermat kakun päälle. Aamun salitreeni heräävää kaupunkimaisemaa katsellen, jonka jälkeen pulahdus uima-altaan viileään veteen auringon paistaessa. Kaiken kruununa puhtaat, valkea lakanat, joita vasten painaa auringon paahtama iho. Tätä on reppureissaajan elämä.

Tarkennettakoon tosin, että tätä oli reppureissarin elämä parin Kuala Lumpurissa vietetyn päivän ajan. Pieni luksus "arjen" keskellä pitää mielen virkeänä ja saa reissarin jatkossa venyttämään penniä entistä tarkemmin. Pian siis paluu takaisin arkeen. Kirput, punkit ja kakkaiset lakanat, here we come!

Roadtrip Langkawilla

Langkawilla moottoritie on kuuma ja tekonahkapenkki vielä kuumempi. Siispä Toyota Avanza alle, kaasu pohjaan ja tukka putkelle.

Jos penkki pehvan alla alkaa lämmittämään tunnelmaa liikaa, voi tekonahkaiseen istuimeen liimaantunutta lihaa käydä huljuttelemassa viileässä lähdevedessä vesiputouksen äärellä.

Ja matka voi taas jatkua näissä maisemissa.

Ruokaa. Heti. Nälkäkiukku. Lautanen edessä, viimeinkin! Maailma hymyilee jälleen. Ja ei, tämä ei ole pitsaa, vaan roti canai -leipää.

Tennarit vaihteeksi jäähylle kuumaan santaan.

Reissun loppupuolella sattunut klassikko "valot päällä, akku loppu" -episodi sai hetkeksi hymyn hyytymään. Kuinkas muutenkaan, auto kuitenkin starttasi itsestään heti, kun apujoukot oli hälytetty paikalle. Toisaalta näissä maisemissa kelpasi auton starttausta odotellakin.

Son moro, sano härmäläinen poro. Kohti uusia seikkailuja!

Melakan iltajamit

Parin päivän visiitti Melakaan Etelä-Malesiassa avasi silmät siirtomaa-ajan Kaakkois-Aasiaan.  Kaupunki toi mieleen eurooppalaisen pikkukaupungin ja ihmekös tuo, sillä kaupunki on kuulunut aikoinaan niin Portugalille kuin Hollannillekin. Jotain aasialaista kaupungissa sentään on. Karaoke on villinnyt tämänkin kaupungin ja tuntuu olevan erityisesti paikallisen varttuneemman väen suosiossa. Viikonloppuisin kaupungin ytimen, eli Chinatownin keskelle pystytetty lava täyttyy vuoron perään kiinalaisia kestoiskelmiä luikauttelevista papoista ja mammoista.

Ohessa erään herran tyylinäyte lauantai-illalta. Kannattaa kiinnittää huomio erityisesti lavan vasemmassa laidassa tanssahtelevaan pappaan, jonka tehtävä mitä ilmeisimmin oli toimia GoGo-poikana kavereiden hoidellessa laulupuolen.

Ja mikäli karaokeillan haluaa päättää tyylillä, on syytä ottaa alleen paikallinen hivenen tuunattu riksa.

Paratiisi paranee, kun väki vähenee

Kolmen yön reissu Perhentianin paratiisisaarilla muuttui yllättäen kahdeksaksi yöksi. Lisäöitä majapaikkaan otettiin yksi kerrallaan ihan siltä varalta, jos seuraavana aamuna olisikin fiilis muuttunut ja reissujalkaa vipattanut. Ensimmäiset pari kertaa lisäyön pyytäminen oli vielä ihan ok, mutta kun menee neljättä kertaa kysymään majapaikan omistajilta mahdollisuutta jäädä vielä yhdeksi yöksi, on tilanne jo omastakin mielestä aika huvittava.

Miksipä sitä toisaalta lähtisi hyvää vaihtamaan. Mökki (hirveä rotisko tosin) viiden askeleen päässä merestä n. 10 eurolla, snorklailua haiden ja tuhansien kalojen kanssa omalla rannalla, upeat biitsit ja mahdollisuus kokeilla surffaustakin saaren toisella puolella. Kun vaakaan asetetaan rinkan pakkaaminen ja 8-10 tunnin bussimatka seuraavaan kohteeseen, saattaa joutua toteamaan, että matka jatkuu EHKÄ vasta ylihuomenna.

Perhentianin saarten matkailusesonki päättyy kuin kirveen iskusta lokakuun loppuun ja saari on marraskuun alussa jo lähestulkoon täysin suljettu. Huvittavaa sinänsä, sillä kelit ovat edelleen mitä parhaimmat. Pientä haastetta sesongin päättyminen tuo toki mukanaan. Saaren ainoa vielä auki oleva ravintola sijaitsee ylihintaisessa resortissa. Onneksi oma majapaikka kuitenkin järjestää päivittäin yhteisillallisen, johon kokoontuu kaikki saaren nälkäiset turistit (ennätyslukemat taisi olla 12 henkeä). Illallisella tarjotaan paikalliseen tapaan valmistettuja mereneläviä. Siis aina sillon kun ahti on suonut antejaan rantaan kurvaaville kalastajille. Loput kolot vatsoissa tilkitään currykanalla, riisillä ja hedelmillä. Usein kokkeina toimivat asiakkaat itse.

Tässä ravintolassa ehdittiin vierailemaan parina päivänä. Nyt on pöydät kerätty ja henkilökunta kaikonnut.

Näissä maisemissa maistuu kaurapuurokin

Ruokahuolto onkin ainoa asia mikä vaatii hieman suunnittelua, mikäli ei halua opetella saksalaismatkaajien yhden aterian päivärytmiä. Nälkäisille reissareille kolme suurta ateriaa ja välipalat ovat ehdoton edellytys sovun säilymiselle. Ruokaa on siis järjestettävä. Saaren ainoaan kauppaan vajaan tunnin viidakkovaelluksen päähän tulikin tallusteltua useampaan otteeseen. On muuten eksoottista lenkkeilyä, kun polulla saa väistellä ja hätistellä monitoriliskoja. Hidasteista huolimatta on aamu- ja välipalatarpeiden kanniskelu kaupasta muutaman päivän välein hyvää kuntoilua. Aamupalasta puheenollen, kaurapuuro tuoreella mangolla ei ole lainkaan hassumpaa. Tosin raejuustokin kelpais.

Erään illan apetta, papukaijakalaa. Maukasta oli. Jäkikäteen tosin kävi ilmi, että kala syö korallia ja voi näin ollen olla myrkyllistäkin. Selvittiin kuitenkin ilman vatsanväänteitä.

Jos nälkä pääsee pahasti yllättämään, on toki mahdollista napata evääksi pari kookospähkinää majapaikan puutarhasta. Tämäkin tosin toimii itsepalveluna. Kookospähkinän saalistaminen ja varsinkin aukaiseminen vaatii pari hikipisaraa ja jokusen supisuomalaisen voimasanan, mutta on kaiken vaivan arvoista.

Mestari...

...ja apuri.

Lonkeronmakuinen hedelmä ja muita erikoisuuksia

Reissatessa vastaan tulee milloin mitäkin erikoista hämmästeltävää. Ohessa muutamia esimerkkejä Perhentianin saaren erikoisuuksista.

1. Eilisen illallisen kruunasi pöytään kannettu pussillinen pingispallon kokoisia harmaita hedelmiä. Ilmeisesti litsinsukuinen ja kovasti greipin ja ginin yhdistelmään vivahtava hedelmä käy hyvin lonkeronkorvikkeesta, jos sellaisen kaipuu tulee. Maistui kieltämättä erittäin hyvältä. Vielä kun tietäisi mikä hedelmä on kyseessä.

2. Majapaikan respassa asustaa orava pienessä häkissä. Koko eläintä en ole vielä onnistunut näkemään, vaan ainoastaan hännän tupsu on vilahtanut eläinparan pikkukopperon oviaukosta. Lemmikkinsä kullakin, mutta suattaapi mennä hitusen eläinrääkkäyksen puolelle. Eläinaktivisti voisi tästä syystä jo vaihtaa majapaikkaa, mutta minkäs teet, kun muita majoitusvaihtoehtoja ei näin monsuunikaudella tällä saarella ole.

3. Metsän läpi saaren ainoaan kylään ja auki olevaan kauppaan suunnatessa seuraan liittyi yllättäen kovin kesynoloinen saukko. Kyseinen saukko osoittausui paikallisen herrasmiehen lemmikiksi. Tämäkin menee kategoriaan epäilyttävät lemmikit.

4. Myös muut eläinmaailman edustajat metrinmittaisista liskoista käärmeisiin ja jättiläisampiaisiin saavat härmäläisiin pikkunilkkeihin tottuneet reissarit ajoittain varpailleen. Snorklatessa vastaan tulleet hait saivat nekin ehkä pientä jännää aikaan.

5. Kämpän kunto. Rotiskoon ensimmäistä kertaa astuessa kuvotus oli päällimmäisenä mielessä, mutta nähtävästi kaikkeen tottuu. Tai ainakin on pakko tottua, koska kuten jo aiemmin mainittu, ei muita vaihtoehtoja saarella ole.

6. Viimeiseksi vielä, mistä lähtien vasta 18-vuotiaat ovat reissanneet maailman ääriin reppu selässään? Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki Perhentianin saarella vastaan tulleet reissarit ovat olleet juuri lukio-opintonsa päättäneitä nuorukaisia. No, ehkä joukkoon mahtuu myös pari kolmenkympin tienoilla pyörivää setää.

Malesialaista jätteenkäsittelyä

Poika kävelee kotikylänsä rantaa kohti ja raahaa epämääräistä pötkylää mukanaan. Lähemmällä tarkastelulla pötkylä osoittautuu kahdeksi metrinmittaiseksi liskoksi, jotka on sidottu narun päähän. Rantaan päästyään poika heittää liskokaksikon mereen, jättää ne niille sijoilleen ja kävelee pois. Hetken päästä poika palaa uudet liskot mukanaan. Kalat, luultavasti hait, saavat hoitaa loppukäsittelyn. Tehokasta biojätteen käsittelyä vai tuhoeläintorjuntaa? Onneksi uinnit oli ehditty hoitaa ennen pojan saapumista.