keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Älä kulje onnesi ohi

Täydellinen ranta on löytynyt. Sijainti: Malesia, Perhentianin saaret, Pulau Perhentian Kecil, Longbeach.

Oli lähellä, että ranta olisi mennyt reissareilta sivu suun, sillä nälkä ja väsymys lähes sokaisivat silmät pitkän matkustuksen päätteeksi. Yöbussin, usean tunnin odottelun ja pomppuisen speedboat-kyydin jälkeen Perhentianin saaret avautuivat edessä ja totuus iski silmille. Näin monsuunikauden alkaessa majapaikat ja palvelut paria poikkeusta lukuunottamatta on jo suljettu. Rinkka selässä pari tuntia paahtavassa helteessä tallatessa epätoivo meinasi iskeä ja koko Perk..Perhentian ehdittiin manata useaan otteeseen Closed-kylttien jonoa katsellessa. Jopa saaren rannat, joita Malesian kauneimmiksi hehkutetaan, näyttivät mitäänsanomattomilta.

Majapaikka tai ennemminkin saastainen rotisko lopulta löytyi. Sekin ensimmäinen paikka, josta asiaa saarelle tultaessa tiedusteltiin. Kylmä suihku ja ruoka tekivät kuitenkin ihmeitä, sillä saarta uusin silmin tarkastellessa vastaan tuli tämä näkymä:


Pitkä autio hiekkaranta, puuterinhieno hiekka ja kristallinkirkas vesi, jollaista näkee vain fotoshopatuissa matkailumainoksissa. Ja mikä parasta, ei ihmisiä!


Ehkä tälle saarelle voi sittenkin antaa mahdollisuuden.


tiistai 21. lokakuuta 2014

Normipäivä

Ennen matkaa moni ihmetteli mitä siellä reissussa oikein tehdään? Eikö muka tule tylsää ja ikävä kotia sekä normiarkea? Ikävä voi tulla ja varmasti tuleekin, kuten myös tylsää. Se arki tosin löytyy myös reissatessa ja rutiinit täyttävät suuren osan päivistä.

Tässä yksi esimerkki päivänkulusta Moalboalilla, Filippiineillä.

Majapaikan tai naapuruston kukot huolehtivat riittävän aikaisesta herätyksestä ja hyvä niin, sillä aamun viileät tunnit on syytä käyttää hyödyksi esimerkiksi liikkumalla. Päivä alkaa mukavasti aamulenkillä, -jumpalla, -joogalla tai ihan vain kylmällä suihkulla, jos siltä tuntuu. Aamuspurtin ja -tankkauksen jälkeen on aika laittaa tukeva kerros aurinkorasvaa varpaista otsaan saakka ja hypätä mereen katsastamaan josko merikilpikonnatkin olisivat aamu-uinnilla. Putken läpi hengitellessä, merenalaista elämää maskin takaa ihmetellessä saa mukavasti kulumaan pari tuntia. Hyvällä tuurilla perhepizzan kokoluokkaa olevat Leonardo, Rafael, Donatello ja Michelangelokin* suvaitsevat ilmaantua näkösälle.

Aamukahvit ja lukemista.

Ja koska pizzasta tuli puhe, on seuraavaksi lounaan vuoro. Pizzaa ei tällä reissulla ole montaa kertaa syöty, vaan riisi+lisuke on tyypillisin ruokavaihtoehto. Lounaan jälkeen varjoinen riippumatto palmun alla tai muu sopiva lepopaikka rannalla ja kirja tai vaikka lempimusiikki kuulokkeista soveltuu mainiosti ruonsulatteluun. Makoilua voi toteuttaa myös ilman rekvisiittaa vain merta ja palmunlatvoja tuijotellen. 

Suosikkispotti.
Tämäkin kelpaa.

Jotta aika ei kävisi pitkäksi, on iltapäivälle syytä kehitellä aktiviteetti tai toinenkin. Mainio vaihtoehto on ottaa vuokraskootteri alle ja lähteä tutkimaan lähiseudun kolkkia, nähtävyyksiä tai käydä vaikka hedelmäostoksilla. Mikään ei ole parempaa kuin tuore, mehevänkypsä mango välipalaksi. Myöhemmin iltapäivällä voi myös vetää sandaalit jalkaan ja lähteä tutkimaan laskuveden paljastamaa merenpohjaa. Laskuveden aikaan on naapurirannoillekin helppo oikaista vierailemaan. 

Naapurirannalle, kuivin jaloin merta pitkin.

Päivä huipentuu iltaan ja auringonlaskuun. Parhaimmillaan sitä vain ihmettelee miten maisema voi muuttua kauniimmaksi ilta toisensa jälkeen. Ruokaakin on toki hyvä tässä vaiheessa taas saada.

Auringonlasku, osa 1.
Auringonlasku, osa 2.

Auringonlasku, osa 3.

Ja ei, näin täydellistä ei elo reissussa aina ole. Välillä sataa vettä, ärsyttää, väsyttää, kiukuttaa ja mikä pahinta, nälättää. Matkustuspäivinä, vaikkapa kolmen tunnin lennon ja viiden tunnin bussimatkan jälkeen, ketutus on usein melkoinen. Ja kun kaukomailla ollaan, saattaa joskus joutua halaamaan myös pönttöä vierasbakteerien päästessä yllättämään. Kaikki tämä on kuitenkin vaivan arvoista päästessä näkemään, kokemaan sekä oppimaan tätä maailmaa.


*Turtlesit, tietty.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Hetki Cebun illassa

Näkymä bussin ikkunasta Cebun illassa. Noin neljävuotias tyttö taluttaa alle parivuotista siskoaan pimeällä kadulla. Nuorempi sisaruksista itkee epätoivoisesti, joten vanhempi nostaa hänet syliinsä ja matka kadulla jatkuu. Molempien vaatteet ovat likaiset eikä suihkussa ole käyty luultavasti päiväkausiin. Nälkäkin varmasti on, ovat molemmat sen verran hoikan näköisiä. Viereisessä kadunkulmassa mies kaivaa roskapusseja viemärin reunalla ja toinen on kyhännyt pahvilevystä itselleen yösijan. Nainen makaa kadulla pahvinpalanen allaan ja tupakoi. Vieressä naisen noin puolivuotias lapsi ottaa elämänsä ensihenkäyksiä äitinsä tupakan savussa. Samaan aikaan kaksi hyvinsyönyttä länkkäriä valittaa kuumuutta ja bussinpenkkien ahtautta. 

Jokaisella ihmisellä on ongelmansa ja ongelmilla mittakaavansa. Tekisi mieli vain sulkea silmät.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Täydellisen rannan metsästys

Täydellisten asioiden äärelle päästäkseen on usein nähtävä vaivaa eikä palkinto välttämättä odota heti ensimmäisen kulman takana.

Aamuauringon lupaillessa kaunista päivää, starttasi skootteri kulkunsa El Nidon kylästä kohti Nacpan beachiä. Rannalle päästäkseen on ajettava läpi sademetsän kiemurtelevien pikkuteiden vehreiden maisemien saatellessa matkaa. Skootteri kulki ja kilometrit kertyivät vailla huolen häivää. Riisipeltojen läpi huristellessa oli aikaa tyhjentää pää ja siirtää ajatukset edessä häämöttävään rantapäivään. 

Tätä kohti. Varpaat hiekkaan je levyttämään.
 Ajomatka sujui hyvin siihen saakka, kunnes jäljellä oli enää viimeiset kolme kilometriä. Vauhti hiljeni tien muuttuessa hiekkaiseksi kinttupoluksi, jota pitkin possut, kanat ja lehmät tallustivat sulassa sovussa skootterin kanssa. Itsellekin olisi ollut tässä vaiheessa sopivaa vaihtaa pyörät vaikka sorkiksi, sillä skootterin pyörien upotessa pahimpiin kuravelleihin alkoi hymy hiljalleen kadota suunpielestä ja käännös takaisin siintää mielessä. Periksi ei kuitenkaan annettu. 

Menomatkalla tie oli vielä kuiva ja tihkusade salli valokuvien oton.
Jälkikäteen miettiessä menomatka olikin helppoa kuin heinänteko. Rantapäivän päättyessä ja paluumatkan alkaessa taivaalta rönsyilevä sade sai tien muuttumaan joeksi. Eteenpäin oli kuitenkin päästävä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi laittaa silmät kiinni ja kaasu pohjaan. Kura loiskui veden kurottuessa polviin saaka, mutta kotimatkaa oli jatkettava. Piti vain muistaa välissä väistellä samaa jokea, eli tietä, pitkin uiskentelevia ankkoja. Eipä ole tällaista elämystä ennen tullut vastaan. Kotiin kuitenkin päästiin, läpimärkinä ja kuraisina. Rystyset taisivat tuolla hetkellä olla ainoat valkoiset kohdat kropassa.

Mutta entäs se ranta? Kiva, palmujen reunustama hiekkaranta. Hyvät aallot vatsasurffaukseen ja aurinkokin paistoi välillä. Kouluarvosana 8+. Jäi tosin elämyksellisyydessä jokiajelun varjoon. 

Ihan okei.
Entinen uimavalvoja leikkii Baywatchia ja näyttää vatsasurffauksen mallia.
Täydellisen rannan metsästys jatkukoon uusissa kohteissa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pysähdys paratiisissa

Mitä tehdä kun paratiisiin iskee taifuunin rippeet ja vettä tulee kuin saavista kaataisi? Ei yhtään mitään.

El Nido on vehreä ja nähtävästi tähän aikaa vuodesta myös hyvin kostea paratiisi Palawanin saaren pohjoisosassa, Filippiineillä. Kyläpahasen suurin houkutus on ympäröivä kaunis luonto jyrkkine karstikivimuodostelmineen ja turkoosine poukamineen. Erityisesti auringonlaskun aikaan El Nidon sanotaan olevan kuin suoraan houkuttelevimmasta matkailumainoksesta.

Pimeetä ja kosteeta, vähän kuin Suomen syksyssä.

Jepjep. Tällä kertaa sää teki kuitenkin tepposet ja vettä tulee taivaalta jo kolmatta päivää peräjälkeen. Eikä nyt ole kyseessä mikään pikkukuuro vaan vettä tulee kuin sieltä kuuluisasta Esterin takapäästä. Maisemien ihailun sijaan on siis ollut tyytyminen leffojen tuijotteluun sisätiloissa. Pieni lepo on toki ollut paikallaan jatkuvan reissaamisen jälkeen, joten otettakoon tämä pakollinen pysähdys kiitollisena vastaan.


Pieni pätkä poutaa kaatosateen keskellä.
Viritetäänpä siis uusi jakso American Horror Storya näytölle ja siirrytään nautiskelemaan El Nidosta sisätiloista käsin.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Korean makuja

Kolme maata, kolme eri ruokakulttuuria. Filippiinien ateriat ovat jääneet taistelussa kauas Korean ja Japanin ehtymättömien herkkupatojen taakse. Ylläriykköseksi on tähän mennessä noussut korealainen keittiö. Vesi herahtaa väistämättä kielelle makuelämyksiä muistellessa. Tässä muutama kuva Korean antimista. 

Korealainen pajeon, eli mereneläviä ja sipulia sisältävä lätty. Toisin sanoen paikallinen pizza.


Tiskiltä... (takarivin kaveri oli muuten oikein eloisa)

...pöytään.
Korean eväiden ehdotonta kärkikastia: shabu shabu. Lihaliemessä kypsennettyjä kasviksia, sieniä ja lihaa (kyseisellä kerralla nautaa).
Tuoreeksterveeks.

Kypsennetyt herkut kääritään riisipaperiin yhdessä tuoreiden kasvisten kera. Matkalla suuhun käärylettä voi dippailla erilaisissa kastikkeissa.


Bonuskuva. Chilit kuivumassa auringossa, sulassa sovussa keskellä iltapäiväruuhkaa.

Tricycle ride

Tuima ilme ja tiukka etukeno, check. Eikun menoks!
























Kolmipyöräinen, trisykkeli, trish. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun Thaimaassa huristellaan tuk-tukilla ja Intiassa riksalla, liitetään Filippiineillä mopon sivuun pikkuruinen katollinen sivuvaunu ja annetaan hökötykselle nimi ”tricycle”. Paikalliseen tapaan viritys koristellaan raamatun lauseilla ja/tai muilla uskonnollisilla kuvaelmilla.

Tavarat melkein kyydissä.























 Kolmipyöräisellä matkustus on elämys vailla vertaa. Välineen istuin on kahdenistuttava, mutta härmäläisen ollessa kyseessä on kyytiin ahtauduttaa lähestulkoon sylikkäin tai ainakin lomittain. Mikä parasta, kyyti on halpaa kuin makkara, joten tätä ahterin lamauttavaa kokemusta ei kannata jättää välistä. Eikä se edes olisi mahdollista, sillä vaihtoehtoja trisykkelikyydeille ei usein ole.



torstai 2. lokakuuta 2014

Malapascua

Parin päivän Malapascuan saaren visiitistä jäi käteen muistoksi pari pientä meduusanpolttojälkeä. Nekin jo kaikonneet eikä se meduusakaan ollut kuin pieni ruikku. Antakoon kuvien puhua puolestaan kauniin, mutta viimevuotisessa taifuunissa pahoin tuhoutuneen saaren tunnelmat. 





Magándang gabi

Magándang gabi = hyvää iltaa

Vaikka matkustus Kaakkois-Aasiassa on jo entuudestaan hyvin tuttua, oli Filippiinien ensikosketus silti yllättävä. Cebun lentokentältä poistuessa silmille lävähti kostean ja kuuman ilman lisäksi liikennekaaos sekä jokapuolelta korviin kantautuva melu. Saapuminen uuteen, Kaakkois-Aasian muista maista poikkeavaan kulttuuriin oli yllättävä.

Filippiineillä Kaakkois-Aasian ominaispiirteet ja valloittajien aikanaan mukanaan tuomat vaikutteet tuntuvat yhdistyvän sekametelisopaksi, joka kieltämättä tekee maasta mielenkiintoisen. Silmiinpistävin muutos ympäroiviin valtioihin on kristinusko, jonka tunnusmerkit ovat näkyvissä kaikkialla. Kirkkoja ja ristinmerkkejä näkyy joka kadunkulmassa ja onpa useiden myymälöiden ja kuppiloiden nimiinkin lisätty ”divine” tai ”heavenly” -etuliite. Huvittavin osoitus uskonnon arkipäiväisyydestä oli kuitenkin tämänpäiväisen lauttamatkan alussa suoritettu alkurukous turvallisen matkan takaamiseksi. Kun rukoukset oli saatu alta pois, oli aika läväyttää ilmoille tämän hetken trendikkäimmät ahterinketkutusrytmit, joiden tahtiin matkustamohenkilökunta kannusti matkustajia  keinumaan. Yllättävää, mutta ihan hauskaa.

Vaikka filippiiniläiset ovat uskonnollista kansaa, ei elämää oteta turhan vakavasti. Paikallinen sanonta, ”bahala na”, kuvaa hyvin tätä asennetta. Mitä tahansa tapahtuukin, olkoon niin. Elämästä tulee kuitenkin nauttia tässä ja nyt. Skootterillakin voidaan ajaa vaikka viispäänä tai matkaa voidaan taittaa bussin katolla istuen. Elämä kannattelee ja turhia ei kannata murehtia. Ehkä ihan hyvä vinkki meille härmäläisillekin, vaikka taidan jatkossakin pitäytyä suomalaisissa liikenneturvallisuusnormeissa.