Paratiisi paranee, kun väki vähenee

Kolmen yön reissu Perhentianin paratiisisaarilla muuttui yllättäen kahdeksaksi yöksi. Lisäöitä majapaikkaan otettiin yksi kerrallaan ihan siltä varalta, jos seuraavana aamuna olisikin fiilis muuttunut ja reissujalkaa vipattanut. Ensimmäiset pari kertaa lisäyön pyytäminen oli vielä ihan ok, mutta kun menee neljättä kertaa kysymään majapaikan omistajilta mahdollisuutta jäädä vielä yhdeksi yöksi, on tilanne jo omastakin mielestä aika huvittava.

Miksipä sitä toisaalta lähtisi hyvää vaihtamaan. Mökki (hirveä rotisko tosin) viiden askeleen päässä merestä n. 10 eurolla, snorklailua haiden ja tuhansien kalojen kanssa omalla rannalla, upeat biitsit ja mahdollisuus kokeilla surffaustakin saaren toisella puolella. Kun vaakaan asetetaan rinkan pakkaaminen ja 8-10 tunnin bussimatka seuraavaan kohteeseen, saattaa joutua toteamaan, että matka jatkuu EHKÄ vasta ylihuomenna.

Perhentianin saarten matkailusesonki päättyy kuin kirveen iskusta lokakuun loppuun ja saari on marraskuun alussa jo lähestulkoon täysin suljettu. Huvittavaa sinänsä, sillä kelit ovat edelleen mitä parhaimmat. Pientä haastetta sesongin päättyminen tuo toki mukanaan. Saaren ainoa vielä auki oleva ravintola sijaitsee ylihintaisessa resortissa. Onneksi oma majapaikka kuitenkin järjestää päivittäin yhteisillallisen, johon kokoontuu kaikki saaren nälkäiset turistit (ennätyslukemat taisi olla 12 henkeä). Illallisella tarjotaan paikalliseen tapaan valmistettuja mereneläviä. Siis aina sillon kun ahti on suonut antejaan rantaan kurvaaville kalastajille. Loput kolot vatsoissa tilkitään currykanalla, riisillä ja hedelmillä. Usein kokkeina toimivat asiakkaat itse.

Tässä ravintolassa ehdittiin vierailemaan parina päivänä. Nyt on pöydät kerätty ja henkilökunta kaikonnut.

Näissä maisemissa maistuu kaurapuurokin

Ruokahuolto onkin ainoa asia mikä vaatii hieman suunnittelua, mikäli ei halua opetella saksalaismatkaajien yhden aterian päivärytmiä. Nälkäisille reissareille kolme suurta ateriaa ja välipalat ovat ehdoton edellytys sovun säilymiselle. Ruokaa on siis järjestettävä. Saaren ainoaan kauppaan vajaan tunnin viidakkovaelluksen päähän tulikin tallusteltua useampaan otteeseen. On muuten eksoottista lenkkeilyä, kun polulla saa väistellä ja hätistellä monitoriliskoja. Hidasteista huolimatta on aamu- ja välipalatarpeiden kanniskelu kaupasta muutaman päivän välein hyvää kuntoilua. Aamupalasta puheenollen, kaurapuuro tuoreella mangolla ei ole lainkaan hassumpaa. Tosin raejuustokin kelpais.

Erään illan apetta, papukaijakalaa. Maukasta oli. Jäkikäteen tosin kävi ilmi, että kala syö korallia ja voi näin ollen olla myrkyllistäkin. Selvittiin kuitenkin ilman vatsanväänteitä.

Jos nälkä pääsee pahasti yllättämään, on toki mahdollista napata evääksi pari kookospähkinää majapaikan puutarhasta. Tämäkin tosin toimii itsepalveluna. Kookospähkinän saalistaminen ja varsinkin aukaiseminen vaatii pari hikipisaraa ja jokusen supisuomalaisen voimasanan, mutta on kaiken vaivan arvoista.

Mestari...

...ja apuri.