tiistai 24. helmikuuta 2015

Ysäriyllätys

Automatkalla Uudessa-Seelannissa tulee kuunneltua paljon radiota. Paikallisten radiokanavien musiikkianti koostuu pääasiassa peruspopista ja viimeimmistä listahiteistä, mutta aika ajoin välissä saattaa kuulla jotain hyvin tuttua, nimittäin Daruden Sandstorm ja Bomfunk Mc's:n Freestyler tuntuvat olevan edelleen kuumaa kamaa uusiseelantilaisten keskuudessa.

Sandstormin tultua radioeetteristä ensimmäistä kertaa, meinasi auto mennä pientareen puolelle silkasta järkytyksestä. Tosin on pakko myöntää, että tutun tilutuksen ensitahtien mukana ryhti oikeni kummasti ja outo lämmön tunne nousi rintaan. Ylpeyden tunto nosti päätään viimeistään siinä vaiheessa, kun eräs radioasema listasi ohjelmassaan ysärihittien kärkipaikalle molemmat suomalaiset.

Olkoon kyseessä nostalginen ysärihehkutus tai ei, mainostaa sama radioasema jatkuvalla syötöllä kilpailuaan, jonka palkintona on liput tulevalle Daruden Uuden-Seelannon keikalle sekä tapaaminen itsensä herra Daruden kanssa. Kilpailussa osallistujien tulee matkia Sandstorm-hittiä parhaansa mukaan, mikä onkin oivaa viihdettä ajomatkoille näin suomalaisen näkökulmasta.

Kyllä suomalaisen on kertakaikkisen hyvä olla Uudessa-Seelannissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti